Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Torstai 02.12.2021

Ilmastouutisia

Peltojen kipsikäsittelyä laajennetaan rannikolla Itämeren tilan parantamiseksi


22.11.2021 07:10

Peltojen kipsikäsittely on tehokas kiertotalousratkaisu, joka vähentää maatalouden fosforikuormitusta Itämereen ja edistää peltomaan hiilivarannon säilymistä.

Kuva: Flickr / frapestaartje

Hallitus haluaa ulottaa peltojen kipsikäsittelyn nykyistä laajemmille rannikkoalueille Suomen kestävän kasvun ohjelman tavoitteiden mukaisesti. Kipsikäsittely kohdennetaan soveltuville peltolohkoille Perämeren, Selkämeren, Saaristomeren ja Suomenlahden valuma-alueilla. Suomen rannikkovesien rehevöityminen on edelleen vesiensuojelun suurin yksittäinen haaste, jonka torjuntaan tarvitaan tehokkaita ja laaja-alaisia toimia.

Peltojen kipsikäsittely on tehokas kiertotalousratkaisu, joka vähentää maatalouden fosforikuormitusta Itämereen ja edistää peltomaan hiilivarannon säilymistä. Kipsin teho on osoitettu laajamittaisilla peltokokeilla Suomessa viimeisimmän kymmenen vuoden aikana. Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että kipsi parhaimmillaan puolittaa fosforin huuhtoutumisen pelloilta vesistöön. Suomessa käytetty maanparannuskipsi syntyy lannoiteteollisuuden sivutuotteena ja täyttää asetetut puhtausvaatimukset.

Vesiensuojelun tehostamisohjelmassa levitetään parhaillaan Saaristomeren valuma-alueen pelloille kipsiä yhteistyössä viljelijöiden kanssa vuosina 2020–2023. Tähän mennessä alueen pelloista noin 16 000 hehtaaria on käsitelty kipsillä.

Suomen kestävän kasvun ohjelman rahoitus tulee EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU). Kipsikäsittely kohdennetaan soveltuville peltolohkoille Perämeren, Selkämeren, Saaristomeren ja Suomenlahden valuma-alueilla.

Kipsituen viljelijöille myöntää Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, joka kilpailuttaa kipsin hankinnan ja toimituksen pelloille. Kipsikäsittelytuki myönnetään palveluna viljelijän hakemuksesta. Alueelliset ELY-keskukset tarjoavat oman toimialueen viljelijöille tietoa ensi kevään 2022 kipsihausta.

Suomessa on kartoitettu kipsikäsittelyyn soveltuvat pellot. Nyt käynnissä olevassa vesiensuojelun tehostamisohjelmassa 2019-2023 on tavoitteena käsitellä noin 65 000 hehtaaria peltoa Saaristomeren valuma-alueella. Ensi vuoden talousarvioesityksessä oleva määräraha mahdollistaa peltojen kipsikäsittelyn muilla rannikkoalueilla noin 35 000 hehtaarilla peltoa.

Kipsin hyödyistä kerrotaan ”Kipsi, kuitu ja rakennekalkki – uutta tietoa ympäristöhyödyistä” -seminaarissa 8.12.2021 klo 9-11. Seminaarissa kerrotaan vesiensuojelun tehostamisohjelmaan kuuluvien Kipsi-, Rakennekalkki- ja kuitu-hankkeiden tuloksista.

Ympäristöministeriö/CO2-raportti

Bookmark and Share






38


Annika Kangas:
Metsänkasvatus on taitolaji – hakkuutapojen vastakkainasettelu ei kanna pitkälle
Juha Lehtonen, Antti Arasto:
Voivatko uudet hiilen lähteet ja uusiutuva sähkö vähentää maankäytön muutospaineita?
Jaana Kaipainen, Tarja Tuomainen:
Metsäkadon päästöt ja niiden vähentäminen Suomessa
Marja Järvelä:
Kuluttajista ilmastokansalaisiksi
Ilkka Savolainen:
Turvepeltojen päästöjä pitää vähentää
Antti Mäkelä:
Rankkasateet ja rajuilmat - mihin pitää varautua tulevaisuudessa?
Sanna Kopra:
Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?
Pinja Sipari:
Ilmastokasvatusta opettajille
Anne Tolvanen:
Terve luonto osaksi maankäyttöä
Ilkka Savolainen, Sanna Syri:
Puusähköllä ajaa pidemmälle kuin puudieselillä - kumpaan metsiämme siis kannattaa käyttää?
Mikko Alestalo:
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus jatkaa kasvuaan
Eemeli Tsupari, CO2Esto:
Lehmän lannalla liikenteeseen
Unto Eskelinen:
Yksinkertainen viesti ympäristökestävyydestä
Ilkka Savolainen:
Puun energiakäyttö ei ole ongelmatonta
Antti Iho:
Rajoja ja rakkautta ympäristönsuojelussa
Riitta Silvennoinen:
Bemarin uusi ekologinen elämä
Leena Kontinen:
Ihmisten Pariisi - muutos on alkanut
Piia Moilanen:
Tuottavuusloikka pyöräillen
Teija Lahti-Nuuttila:
Energiatehokkuudella vähemmästä enemmän
Jussi Uusivuori:
Väärät verot tulevat kalliiksi
Aki Mäki-Petäys:
Vaelluskalojen kohtalon hetki - nyt on aika toimia
Oras Tynkkynen:
Pariisin voittajat
Oras Tynkkynen:
Uusi sopimusluonnos avattuna
Emma Lommi:
Ilmastonmuutos on merkittävimpiä globaaleja terveys- ja tasa-arvokysymyksiä
Hanna-Liisa Kangas:
Teknologiayhteistyö tapahtuu kentällä - ei työpajoissa

Lisää blogeja >>

Kunnat CO2-raportissa

Äänekoski
Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Hamina
Hankasalmi
Hanko
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Järvenpää
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Kärkölä
Kaarina
Kajaani
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lempäälä
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Luumäki
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Naantali
Nakkila
Nokia
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Orivesi
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Savonlinna
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylöjärvi
Ylivieska