Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Torstai 28.05.2020

Ilmastouutisia

Kehysriihestä neljä miljoonaa euroa kuntien ja alueiden ilmastotyölle


24.04.2020 08:30

Hallitus päätti kehysriihessään varata ensi vuodelle neljän miljoonan euron lisärahoituksen kuntien ja alueiden ilmastotyön vauhdittamiseen. Kertaluontoisen lisäyksen myötä kunnille voidaan jakaa nykyistä useammin ja laajamittaisemmin avustuksia ilmastotyöhön. Lisäksi rahoituksen turvin voidaan paremmin päästä kiinni myös EU-rahoitukseen hankkeille, jotka tukevat siirtymää hiilineutraaliin yhteiskuntaan, synnyttävät uusia kestäviä ratkaisuja ja lisäävät työpaikkoja ja kuntien elinvoimaisuutta.

Monella kunnalla on kunnianhimoisia ilmastotavoitteita, mutta kuntien päästöt ovat vähentyneet taakanjakosektorilla vain 12 prosenttia vuosina 2005–2017.

”Kuntien ja alueiden ilmastotyö on tärkeässä roolissa, kun teemme Suomesta hiilineutraalin vuoteen 2035 mennessä. Monet kunnat ovat olleet edelläkävijöitä ja omakohtaisesti todenneet, että ilmastotyöllä voidaan luoda kuntiin myös uusia työpaikkoja. Valtio haluaa tukea tätä toimeliaisuutta”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Hallitus päätti myös 400 000 euron korotuksesta järjestöille ja ympäristönhoitoon varattuihin avustuksiin vuosille 2021–2024. Momentin määrärahalla tuetaan valtakunnallista ympäristöjärjestötoimintaa, valtakunnallisia asunto- ja rakennusalan järjestöjä, ympäristökasvatusta ja -valistushankkeita sekä saariston ympäristönhoitoa ja saaristo- ja tunturialueiden jätehuoltoa edistävää toimintaa.

Lisäksi kaivannaisjätealueiden riskien tutkimuksiin, kunnostusvaihtoehtojen selvittämiseen ja kohteiden kunnostamiseen varataan vuodelle 2021 miljoona euroa. Kaivannaisjätealueet ovat pysyviä jätteen sijoituspaikkoja, sillä päästölähdettä, eli kaivannaisjätettä, ei yleensä voi poistaa tai puhdistaa. Siksi riskinhallinnan tavoitteena on ympäristökuormituksen ja siitä aiheutuvan vaaran ja haitan minimointi.

Hallitus päätti 8.4. sekä lisätalousarviosta ja julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2021–2024. Luvut saattavat muuttua, ja ne ovat lopullisia valtioneuvoston yleisistunnon jälkeen 9. huhtikuuta (lisätalousarvio) ja 16. huhtikuuta (JTS).

Ympärisöministeriö/CO2-rportti

Bookmark and Share






16


Annika Kangas:
Metsänkasvatus on taitolaji – hakkuutapojen vastakkainasettelu ei kanna pitkälle
Juha Lehtonen, Antti Arasto:
Voivatko uudet hiilen lähteet ja uusiutuva sähkö vähentää maankäytön muutospaineita?
Jaana Kaipainen, Tarja Tuomainen:
Metsäkadon päästöt ja niiden vähentäminen Suomessa
Marja Järvelä:
Kuluttajista ilmastokansalaisiksi
Ilkka Savolainen:
Turvepeltojen päästöjä pitää vähentää
Antti Mäkelä:
Rankkasateet ja rajuilmat - mihin pitää varautua tulevaisuudessa?
Sanna Kopra:
Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?
Pinja Sipari:
Ilmastokasvatusta opettajille
Anne Tolvanen:
Terve luonto osaksi maankäyttöä
Ilkka Savolainen, Sanna Syri:
Puusähköllä ajaa pidemmälle kuin puudieselillä - kumpaan metsiämme siis kannattaa käyttää?
Mikko Alestalo:
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus jatkaa kasvuaan
Eemeli Tsupari, CO2Esto:
Lehmän lannalla liikenteeseen
Unto Eskelinen:
Yksinkertainen viesti ympäristökestävyydestä
Ilkka Savolainen:
Puun energiakäyttö ei ole ongelmatonta
Antti Iho:
Rajoja ja rakkautta ympäristönsuojelussa
Riitta Silvennoinen:
Bemarin uusi ekologinen elämä
Leena Kontinen:
Ihmisten Pariisi - muutos on alkanut
Piia Moilanen:
Tuottavuusloikka pyöräillen
Teija Lahti-Nuuttila:
Energiatehokkuudella vähemmästä enemmän
Jussi Uusivuori:
Väärät verot tulevat kalliiksi
Aki Mäki-Petäys:
Vaelluskalojen kohtalon hetki - nyt on aika toimia
Oras Tynkkynen:
Pariisin voittajat
Oras Tynkkynen:
Uusi sopimusluonnos avattuna
Emma Lommi:
Ilmastonmuutos on merkittävimpiä globaaleja terveys- ja tasa-arvokysymyksiä
Hanna-Liisa Kangas:
Teknologiayhteistyö tapahtuu kentällä - ei työpajoissa

Lisää blogeja >>

Kunnat CO2-raportissa

Äänekoski
Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Hamina
Hankasalmi
Hanko
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Järvenpää
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Kärkölä
Kaarina
Kajaani
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lempäälä
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Naantali
Nakkila
Nokia
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylöjärvi
Ylivieska