Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Tiistai 16.10.2018


Suomalaistutkijat kehittävät metsityksen hiilensidonnan kansainvälistä mittauskonseptia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi


09.08.2018 08:01

Tavoitteena on saada mittauskonsepti valmiiksi jo marraskuussa ja hankkia sille YK:n alaisen IPCC:n (The Intergovernmental Panel on Climate Change) hyväksyntä sekä saada se osaksi IPCC:n ohjeistuksia.

Tutkijat pyrkivät määrittämään metsien kokonaisvaikutuksen ilmastolle. Luonnon hiilinielujen vaikutuksia mittaava konsepti on tarkoitus saada valmiiksi jo marraskuussa.

Pariisin ilmastosopimuksen mukaan yksi tehokkaimmista keinoista vähentää hiilidioksidia ilmasta on päästörajoitusten lisäksi sitoa hiiltä luonnollisesti ilmakehästä yhteyttävien kasvien eli luonnon omien hiilinielujen avulla. Käytössä ei ole kuitenkaan ollut yhteistä, kansainvälisesti hyväksyttyä mittausmenetelmää, jolla kokonaisvaikutukset ilmastoon pystyttäisiin luotettavasti arvioimaan.

Helsingin yliopiston Ilmakehätieteiden keskus ja energiayhtiö St1 ovat solmineet sopimuksen, jolla yhtiö tukee yliopiston mittauskonseptihanketta. Hankkeessa pyritään luomaan kansainvälisesti hyväksytty kokonaisvaltainen mittausmenetelmä tulevaisuuden hiilensidontahankkeisiin.

‚Äď Ekosysteemeihin sitoutuvalle hiilelle luotava yhteinen mittausmenetelm√§ ja sit√§ kautta m√§√§rittyv√§ sitoutuvan hiilen arvo ovat edellytyksi√§, jotta metsitt√§misest√§ voi tulla globaalisti merkitt√§v√§ keino ilmastonmuutoksen hillitsemisess√§, sanoo akateemikko Markku Kulmala Helsingin yliopistosta.

Hankkeessa Helsingin yliopisto luo yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen ja ICOS RI:n (International Carbon Observation System Research Infrastructure) kanssa kokonaiskonseptin siitä, miten metsien ilmastovaikutuksia ja hiilen sidontaa metsäpuihin, maaperään ja muuhun metsäkasvillisuuteen voidaan luotettavasti mitata. Lisäksi tutkimusryhmä työstää suositukset sille, miten maailman hiilinieluja vahvistettaisiin ja millaisilla mittauslaitteistoilla ja -menetelmillä niitä tulisi mitata. Tavoitteena on saada mittauskonsepti valmiiksi jo marraskuussa ja hankkia sille YK:n alaisen IPCC:n (The Intergovernmental Panel on Climate Change) hyväksyntä sekä saada se osaksi IPCC:n ohjeistuksia.

‚Äď Hankkeessa k√§sittelemme metsien merkityst√§ paitsi hiilinieluina, my√∂s pienhiukkasl√§htein√§ sek√§ niiden vaikutusta maanpinnan heijastuskykyyn. N√§in saamme m√§√§ritetty√§ metsien kokonaisvaikutuksen ilmastolle. Tutkijayhteis√∂ss√§ olemme tyytyv√§isi√§ yksityisten yritysten, t√§ss√§ tapauksessa St1:n, kiinnostuksesta ja suunnitelmista ilmakeh√§n hiilidioksidipitoisuuden v√§hent√§miseksi, toteaa Markku Kulmala.

Energiayhtiö St1 on tuonut voimakkaasti esille tarpeen lisätä metsien määrää ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

‚Äď Olemme √§√§rimm√§isen ylpeit√§ yhteisty√∂st√§ suomalaisten huippututkijoiden kanssa, sill√§ projektilla on laaja kansainv√§linen merkitys tulevaisuuden hiilensidontahankkeille. Luotettavan mittaamisen ansiosta yrityksille syntyy arvoa hiilensidonnasta, mik√§ on metsitt√§misen laajan edist√§misen v√§ltt√§m√§t√∂n edellytys, kertoo St1:n projektip√§√§llikk√∂ Heidi Laurila.

Helsingin yliopisto/ CO2-raportti

Bookmark and Share






34

 +2%  -1%  +1%  +2%  +4%

Yhteensä kton CO2 ekv:
449
  - Maatalous:
19
%
  - Jätehuolto:
9
%
  - Lämmitys:
8
%
  - Kuluttajien sähkönkulutus:
6
%
  - Tieliikenne:
57
%
Asukasta kohden:
85
kg
Muutos edelliseen viikkoon:
 +2
%

¬ŅQui√©nes son los responsables de afrontar el cambio clim√°tico?

Source: Infobae - El cambio clim√°tico es probablemente el mayor desaf√≠o ambiental y social que enfrenta la humanidad, y que fue generado por el ser humano. Es un problema global que se resuelve en forma global, en donde existen muchos matices que hacen dif√≠cil el consenso entre los pa√≠ses respecto a las decisiones que deben tomarse. Sin embargo, todos reconocen el siguiente principio como marco de discusi√≥n: principio de responsabilidades comunes pero diferenciadas. Este principio reconoce que todos los pa√≠ses tienen responsabilidad com√ļn de solucionar el problema, aunque no todos en el mismo nivel y grado, ya que hist√≥ricamente los pa√≠ses desarrollados han contaminado m√°s a efecto de construir sus econom√≠as que aquellos que est√°n en v√≠as de desarrollo. Y no todos los pa√≠ses tienen la misma capacidad y recursos para enfrentar la problem√°tica.

Consecuencias del cambio clim√°tico en los peces

Source: El tiempo - Una subida de 2¬įC altera la metilaci√≥n del ADN y la expresi√≥n de genes claves para la supervivencia y el desarrollo. Este estudio ofrece una nueva visi√≥n sobre las consecuencias del cambio clim√°tico en los peces a trav√©s de modificaciones epigen√©ticas en todo el genoma

Could evaporation be the next renewable energy?

Source: Reuters - Wind and solar power are growing as sustainable alternatives to fossil fuels, but storing renewable energy through the night, when the sun isn?t shining, or when no wind is rotating the turbines, remains a hurdle.

Figueres: ?Estados Unidos pierde competitividad saliendo del Acuerdo de París?

Source: EFE Verde - La ex secretaria de cambio climático de la ONU que alcanzó el Acuerdo de París y actual directora del proyecto Misión 2020, Christiana Figueres, subraya que EE.UU. "se queda rezagado y pierde competitividad" abandonando el Acuerdo de París y cediendo a otros países el liderazgo de la economía baja en carbono.

Reducir la deforestación e incrementar captura de CO2 en el suelo, una estrategia climática y de seguridad alimentaria

Source: El Peri√≥dico - Las pol√≠ticas clim√°ticas que se centran en la agricultura y los bosques podr√≠an llevar al aumento de los precios de los alimentos, pero reducir la deforestaci√≥n e incrementar la captura de carbono en la agricultura podr√≠a reducir significativamente las emisiones de gases de efecto invernadero, evitando riesgos para la seguridad alimentaria, seg√ļn un nuevo estudio publicado en 'Environmental Research Letters'.

Kunnat CO2-raportissa

Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hamina
Hankasalmi
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Järvenpää
Kaarina
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Kärkölä
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Naantali
Nakkila
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylivieska
Ylöjärvi
√Ą√§nekoski







Etelä-Suomen Lääni Länsi-Suomen lääni Itä-Suomen lääni Oulun lääni Lapin lääni