Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Perjantai 16.11.2018


John Nurmisen Säätiön johtama SEABASED-hanke testaa keinoja meren sisäisen kuormituksen vähentämiseksi


29.06.2018 12:20

Itämeri on monella tavalla haavoittuvainen

Kuva: CO2-raportti.fi

Suomalais-ruotsalaisessa yhteistyöhankkeessa tarkastellaan uusia merensuojelun menetelmiä ja pilotoidaan pienen mittakaavan paikallisia toimia mereen jo päätyneen ravinnekuorman vähentämiseksi ja rehevöitymisen hillitsemiseksi Suomen, Ahvenanmaan ja Ruotsin rannikolla. John Nurmisen Säätiön johtama uusi kolmivuotinen SEABASED-hanke (Seabased Measures in Baltic Sea Nutrient Management) käynnistyi huhtikuussa 2018. Säätiön yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat Varsinais-Suomen ELY-keskus, Ahvenanmaan maakuntahallitus, Ahvenanmaan kalankasvattajayhdistys sekä Tukholman yliopisto, Itä-Götanmaan lääninhallitus ja Baltic Works Commission.

Hanketta osarahoittaa EU:n Interreg Central Baltic -ohjelma ja sen budjetti on kokonaisuudessaan noin 2,8 miljoonaa euroa, josta säätiön osuudeksi jää kansallisen vastinrahoituksen jälkeen noin 40 000 euroa.

Vanhat synnit painavat, ilmastonmuutos tuo uusia haasteita

Itämereen maalta tulevaa ravinnekuormitusta on viime vuosina leikattu merkittävästi. Erityisesti itäisellä Suomenlahdella yksin säätiön yhteistyöhankkeissa on Suomenlahtea rehevöittävän, leville käyttökelpoisen liukoisen fosforin vuotuista kuormitusta saatu vähennettyä jopa 75 prosenttia. Rehevöityminen on tästä huolimatta edelleen Itämeren laajamittaisin ongelma. Ilmastonmuutoksen ennustetaan kiihdyttävän meren rehevöitymistä tulevaisuudessa, sillä sateisuuden lisääntyminen lisää myös ravinteiden huuhtoutumista maalta mereen.

Rehevöitymistä pitää yllä paitsi maalta mereen tuleva kuormitus, myös meren pohjaan vuosikymmenten aikana päätyneet ravinteet. Hapettomissa olosuhteissa tästä meren pohjan fosforivarannosta vapautuu leville käyttökelpoista ja rehevöitymistä ruokkivaa fosforia takaisin veteen. Tätä ilmiötä kutsutaan meren sisäiseksi kuormitukseksi.

SEABASED-hankkeen ohjausryhm√§ss√§ toimiva vanhempi tutkija Jouni Lehtoranta Suomen ymp√§rist√∂keskuksesta kertoo: ‚ÄĚVuosittain meren pohjalle laskeutuu ja sielt√§ vapautuu takaisin veteen suuria m√§√§ri√§ fosforia. Fosforia alkaa vapautua pohjalta ylim√§√§rin, kun meri rehev√∂ityy ja veteen muodostuu ep√§edulliset kerrostuneisuusolot, jotka est√§v√§t pohjanl√§heisen veden happivaraston t√§ydentymisen. Esimerkiksi pienill√§ lahdilla l√§mp√∂tilakerrostuneisuus voi johtaa kes√§aikaiseen hapettomuuteen ja runsaaseen fosforin vapautumiseen pohjasta veteen. Lahden veteen ker√§√§ntyy suuri m√§√§r√§ fosforia, joka aiheuttaa paikallista rehev√∂itymist√§.‚ÄĚ

Uudet toimet täydentämään nykyisiä, perusteellinen arviointi tarpeen

Rehevöitymisen torjumiseksi maalta tulevan kuormituksen vähentäminen on edelleen ensiarvoisen tärkeää. Samalla on kuitenkin oleellista tutkia ja kartoittaa, miten meressä jo olevan ravinnekuorman haittavaikutuksia voitaisiin vähentää. Sisäisten ravinnevarastojen pienentämiseksi ja ravinteiden vapautumisen vähentämiseksi kehitetään parhaillaan erilaisia menetelmiä, joiden toimivuudesta ja vaikutuksista on toistaiseksi saatavilla vain vähän tutkimustietoa tai käytännön kokemuksia.

SEABASED-hankkeesta John Nurmisen S√§√§ti√∂ss√§ vastaava projektip√§√§llikk√∂ Miina M√§ki korostaa, ett√§ hankkeessa pilotoitavat toimenpiteet arvioidaan perusteellisesti: ‚ÄĚSEABASED-hankkeessa kartoitetaan ensin huolellisesti kehitteill√§ oleviin uudenlaisiin menetelmiin liittyvi√§ riskej√§. Vuoden 2019 aikana toteutetaan paikallisia, pienen mittakaavan k√§yt√§nn√∂n pilotteja, joilla pyrit√§√§n parantamaan koealueiksi valittavien pienten syv√§nteiden tai merenlahtien tilaa, ja joista saadaan sen lis√§ksi arvokasta tietoa menetelmien vaikuttavuudesta, soveltuvuudesta ja kustannuksista. Pilottien toteutuksesta saatava sek√§ muu hankkeessa ker√§tt√§v√§ tieto kootaan yhteen, helposti saataville ja mahdollisimman vertailukelpoiseen muotoon, menetelmien mahdollista jatkok√§ytt√∂√§ ajatellen.‚ÄĚ

Apulaisprofessori Lena Bergstr√∂m Sveriges Lantbruksuniversitetista lis√§√§: ‚ÄĚUusien paikallisten ratkaisujen hakeminen It√§meren hyv√§n ekologisen tilan palauttamiseen on √§√§rimm√§isen t√§rke√§√§. Samalla kaikki toimenpiteet pit√§√§ suunnitella ja arvioida huolella. V√§hentyneen ravinnekuorman odotetaan hy√∂dytt√§v√§n lajeja ja elinymp√§rist√∂j√§ niill√§ alueilla, joissa toimenpiteit√§ kokeillaan. Elinymp√§rist√∂n parantumisen tuomat hy√∂dyt lis√§√§v√§t my√∂s alueiden asukkaiden hyvinvointia.

Hankkeessa pilotoitavia toimia ovat mm. sedimentin aktiivisen, happea kuluttavan pintakerroksen poistaminen, ravinteikkaan pohjanläheisen veden kierrättäminen hyötykäyttöön maataloudessa sekä fosforin sitominen merenpohjan sedimenttiin kalkkikivipohjaisen luonnonmateriaalin avulla. Lisäksi Ahvenanmaalla suunnitellaan merellisen habitaattipankin konsepti, joka voi jatkossa toimia yhtenä paikallisena merensuojelun työkaluna ja on sovellettavissa myös muille merialueille.

John Nurmisen Säätiö/CO2-raportti

Bookmark and Share






42

 +3%  +4%  +6%  +3%  +6%

Yhteensä kton CO2 ekv:
574
  - Maatalous:
15
%
  - Jätehuolto:
7
%
  - Lämmitys:
27
%
  - Kuluttajien sähkönkulutus:
9
%
  - Tieliikenne:
41
%
Asukasta kohden:
108
kg
Muutos edelliseen viikkoon:
 +5
%

¬ŅQui√©nes son los responsables de afrontar el cambio clim√°tico?

Source: Infobae - El cambio clim√°tico es probablemente el mayor desaf√≠o ambiental y social que enfrenta la humanidad, y que fue generado por el ser humano. Es un problema global que se resuelve en forma global, en donde existen muchos matices que hacen dif√≠cil el consenso entre los pa√≠ses respecto a las decisiones que deben tomarse. Sin embargo, todos reconocen el siguiente principio como marco de discusi√≥n: principio de responsabilidades comunes pero diferenciadas. Este principio reconoce que todos los pa√≠ses tienen responsabilidad com√ļn de solucionar el problema, aunque no todos en el mismo nivel y grado, ya que hist√≥ricamente los pa√≠ses desarrollados han contaminado m√°s a efecto de construir sus econom√≠as que aquellos que est√°n en v√≠as de desarrollo. Y no todos los pa√≠ses tienen la misma capacidad y recursos para enfrentar la problem√°tica.

Consecuencias del cambio clim√°tico en los peces

Source: El tiempo - Una subida de 2¬įC altera la metilaci√≥n del ADN y la expresi√≥n de genes claves para la supervivencia y el desarrollo. Este estudio ofrece una nueva visi√≥n sobre las consecuencias del cambio clim√°tico en los peces a trav√©s de modificaciones epigen√©ticas en todo el genoma

Could evaporation be the next renewable energy?

Source: Reuters - Wind and solar power are growing as sustainable alternatives to fossil fuels, but storing renewable energy through the night, when the sun isn?t shining, or when no wind is rotating the turbines, remains a hurdle.

Figueres: ?Estados Unidos pierde competitividad saliendo del Acuerdo de París?

Source: EFE Verde - La ex secretaria de cambio climático de la ONU que alcanzó el Acuerdo de París y actual directora del proyecto Misión 2020, Christiana Figueres, subraya que EE.UU. "se queda rezagado y pierde competitividad" abandonando el Acuerdo de París y cediendo a otros países el liderazgo de la economía baja en carbono.

Reducir la deforestación e incrementar captura de CO2 en el suelo, una estrategia climática y de seguridad alimentaria

Source: El Peri√≥dico - Las pol√≠ticas clim√°ticas que se centran en la agricultura y los bosques podr√≠an llevar al aumento de los precios de los alimentos, pero reducir la deforestaci√≥n e incrementar la captura de carbono en la agricultura podr√≠a reducir significativamente las emisiones de gases de efecto invernadero, evitando riesgos para la seguridad alimentaria, seg√ļn un nuevo estudio publicado en 'Environmental Research Letters'.

Kunnat CO2-raportissa

Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hamina
Hankasalmi
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Järvenpää
Kaarina
Kajaani
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Kärkölä
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Naantali
Nakkila
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylivieska
Ylöjärvi
√Ą√§nekoski







Etelä-Suomen Lääni Länsi-Suomen lääni Itä-Suomen lääni Oulun lääni Lapin lääni