Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Torstai 02.12.2021

Ilmastouutisia

“Ilmasto saattaa viilentyä ennen lämpenemistä”


10.09.2009 16:50

Lähiaikojen ilmastonmuutosennusteet saattavat mennä uusiksi. Viime viikolla Genevessä YK:n ilmastokokouksessa puhunut Mojib Latif Kielin ylipistosta sanoi, että maailman ilmasto saattaa viilentyä seuraavat 10-20 vuotta.Jos näin käy, ihmiset tulevat Latifin mukaan sanomaan että ilmastonmuutosta ei olekaan.

- En ole yksi ilmastoskeptikoista. Mutta meidän on kyseenalaistettava asioita ennen kuin muut sen tekevät, IPCC:n raporttien laadintaan osallistuva Latif sanoi puheessaan 1500 ilmastoasiantuntijalle Genevessä.

Harva tutkija allekirjoittaa Latifin ennusteet, mutta yhä useampi myöntää lyhyen aikavälin ennusteissa olevan huomattavasti enemmän epävarmuutta kun aiemmin on kuviteltu.

Kylmä Atlantti

Latif on ennustanut että seuraavien vuosien aikana luonnollisesta vaihtelusta johtuva ilmaston viileneminen on voimakkaampaa kuin ihmisen toiminnasta aiheutuva lämpeneminen. Jäähtyminen johtuisi jaksottaisista merivirtojen ja Pohjois-Atlantin lämpötilojen vaihteluista.Ilmiö tunnetaan nimella Pohjois-Atlantin oskillaatio (North Atlantic Oscillation, NAO)

Vastoin yleistä ilmastonmuutostutkimusta Latif väittää NAO-syklin olleen todennäköisesti osaltaan aiheuttamassa ilmaston voimakkaan lämpenemisen viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Mikä NAO:n osuus voisi olla, hän ei osaa sanoa.

Latifin ja Iso-Britannian sääpalvelun ilmastotutkimuksen johtajan James Murphyn mukaan NAO selittäisi myös muita ilmiöitä, kuten Sahelin alueen kuivuuden Afrikassa 1970-80 luvuilla, Intian monsuunisateet, Atlantin hurrikaanit ja jään sulamisen pohjoisilta merialuilta.

Jopa kirkolla käsityksensä ilmastonmuutoksesta

Myös katolisen kirkon Paavi on osallistunut ilmastokeskusteluun kertomalla että jään kiihtyvä sulaminen viime vuosina on normaalia vaihtelua, eikä osoitus ilmaston lämpenemisestä. Viimeisimmät tutkimukset näyttävät että tänä vuonna sulaa vähemmän jäätä kuin vuosina 2007 tai 2008.

Ilmastomalleissa parantamisen varaa

- Mallien systemaattiset virheet ovat edelleen vakava ongelma. Meilla on viela pitkä tie kuljettavanamme etta saamme korjattua virheet, jotka vahingoittavat ennusteitamme, Tim Stockdale European Centre for Medium-Range Weather Forecasts in Reading –laitokselta sanoo.

Luotettavia ennusteita tulevaisuuden ilmastosta tarvitaan kipeästi. Mutta sellaisten ennusteiden tekeminen on osoittautunut yhtä vaikeaksi kuin täydellisen sääennusteen laatiminen.

CO2-raportti.fi

Bookmark and Share






38


Annika Kangas:
Metsänkasvatus on taitolaji – hakkuutapojen vastakkainasettelu ei kanna pitkälle
Juha Lehtonen, Antti Arasto:
Voivatko uudet hiilen lähteet ja uusiutuva sähkö vähentää maankäytön muutospaineita?
Jaana Kaipainen, Tarja Tuomainen:
Metsäkadon päästöt ja niiden vähentäminen Suomessa
Marja Järvelä:
Kuluttajista ilmastokansalaisiksi
Ilkka Savolainen:
Turvepeltojen päästöjä pitää vähentää
Antti Mäkelä:
Rankkasateet ja rajuilmat - mihin pitää varautua tulevaisuudessa?
Sanna Kopra:
Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?
Pinja Sipari:
Ilmastokasvatusta opettajille
Anne Tolvanen:
Terve luonto osaksi maankäyttöä
Ilkka Savolainen, Sanna Syri:
Puusähköllä ajaa pidemmälle kuin puudieselillä - kumpaan metsiämme siis kannattaa käyttää?
Mikko Alestalo:
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus jatkaa kasvuaan
Eemeli Tsupari, CO2Esto:
Lehmän lannalla liikenteeseen
Unto Eskelinen:
Yksinkertainen viesti ympäristökestävyydestä
Ilkka Savolainen:
Puun energiakäyttö ei ole ongelmatonta
Antti Iho:
Rajoja ja rakkautta ympäristönsuojelussa
Riitta Silvennoinen:
Bemarin uusi ekologinen elämä
Leena Kontinen:
Ihmisten Pariisi - muutos on alkanut
Piia Moilanen:
Tuottavuusloikka pyöräillen
Teija Lahti-Nuuttila:
Energiatehokkuudella vähemmästä enemmän
Jussi Uusivuori:
Väärät verot tulevat kalliiksi
Aki Mäki-Petäys:
Vaelluskalojen kohtalon hetki - nyt on aika toimia
Oras Tynkkynen:
Pariisin voittajat
Oras Tynkkynen:
Uusi sopimusluonnos avattuna
Emma Lommi:
Ilmastonmuutos on merkittävimpiä globaaleja terveys- ja tasa-arvokysymyksiä
Hanna-Liisa Kangas:
Teknologiayhteistyö tapahtuu kentällä - ei työpajoissa

Lisää blogeja >>

Kunnat CO2-raportissa

Äänekoski
Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Hamina
Hankasalmi
Hanko
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Järvenpää
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Kärkölä
Kaarina
Kajaani
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lempäälä
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Luumäki
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Naantali
Nakkila
Nokia
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Orivesi
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Savonlinna
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylöjärvi
Ylivieska