Antti Iho:

Rajoja ja rakkautta ympäristönsuojelussa

02.06.2016 09:00

Yhteiskunnan hallinnoiman ympäristönsuojelun kiistaton velvollisuus on pitää huolta ympäristön turvallisuudesta ja terveellisyydestä. Tämä ei ole mitätön eikä helppo tehtävä. Neljänsadan tuhannen asukkaan Geneseen piirikunta Michiganissa, Yhdysvalloissa tarjoaa karmean esimerkin tässä epäonnistumisesta.

Piirikunnan pääkaupunki Flint (General Motorsin syntymäkaupunki) ajautui 2000-luvun alussa talousvaikeuksiin, pitkälti autoteollisuuden kriisin takia. Tilannetta koetettiin korjata lyhytnäköisillä hätäsäästöillä, ja Huron-järven juomavedestä luopuminen päätyi listalle. Koska Detroitin kaupungin vesilaitos välitti veden, Flint joutui maksamaan siitä. Miksi maksaa, kun vieressä on Flint-joki? Vuodesta 2014 vesi otettiin sieltä.

Flintin asukkaat olivat tyytymättömiä. Vesi kuulemma näytti samealta ja haisi pahalta. Näkymättömät vaikutukset olivat kuitenkin paljon pahempia: muun muassa tiesuolauksen pilaama joen vesi syövytti vesijohtoputkia ja sai myrkyt liikkeelle. Veteen liukeni hälyttävän korkeita määriä lyijyä. Lukemattomat lapset altistuivat vuoden ajan liian korkeille lyijypitoisuuksille juomavedessä - tämän päivän vauraassa USA:ssa. Elämällä ei ole samoja eväitä lapsuudessa koetun pitkän lyijyaltistuksen jälkeen.

Miten hyvinvointia arvotetaan?

Ympäristönsuojelun ytimessä ovat ilman, veden ja maaperän kuormittamista koskevat säännöt, rajoitukset, lupakäytännöt, mittaukset ja seurannat. Ne eivät saa taipua hetkessä elävien poliitikkojen tyhjien maalien etsinnän alle.

Yhteiskunnan pitää siis tarjota kansalaisille turvalliset ja terveelliset lähtökohdat. Tuleeko sen myös tuottaa hyvinvointia? Kyllä, jos kansalaiset saavat julkishyödykkeistä enemmän kuin mitä niiden tuottamisesta on meille vaivaa ja kustannuksia. Jos kaupungin keskellä oleva metsä tuottaa markkinattomia virkistys- ja terveyshyötyjä asukkaille enemmän kuin mitä saataisiin vaihtoehtoisilla tavoilla (s.o. metsää hakkaamalla ja rakentamalla), metsä kannattaa säästää. Tämä on kannattavaa, vaikka metsää ei tuotteistettaisikaan. Hyvinvoinnin lisääntyminen ei edellytä rahavirtaa.

Mutta mitä jos mennään aina vain yksityiskohtaisempiin ympäristöä koskeviin toiveisiin? Minä esimerkiksi haluaisin, ettei Vantaanjoki olisi noin samea. Joki kyllä vaikuttaa terveeltä: taimenet polskivat syksyllä puroissa niin kuin luontoelokuvissa. Mutta minä haluaisin nähdä pohjan, ja ettei pinta olisi ruskea vaan sininen. Entäs jos olisi satatuhatta muuta, jotka olisivat valmiita maksamaan kirkkaammasta Vantaanjoesta? Jotka kokisivat, että luokanopettajan Veikkolasta ei tarvitse maksaa meidän mielemme parantamisesta?

Joukkorahoitusvempele yhdistää kysynnän ja tarjonnan

Mitäs jos olisi eräänlainen paikallisesti määriteltävissä oleva ympäristönsuojelun joukkurahoitusvempele? Sen virtuaalivempeleen avulla voisi vaikka Vantaanjoen varrella maata viljelevä tarjota tekevänsä jotain maatalouden ympäristötuen ulkopuolella olevaa temppua, vaikka kipsin levittämistä maaperään paikassa X, jos hänelle maksetaan tonni. Toisaalla koiraa ulkoiluttava tutkija voisi mennä samoille sivuille ja ilmoittaa olevansa valmis laittamaan siihen kipsin levitykseen paikassa X satasen. Näin syntyisi kysyntä ja tarjonta. Yhdeksän ulkoiluttajaa lisää satasineen paikassa X, niin nämä kohtaisivat ja kipsiä voisi sujahtaa peltoon.

Voisiko tällaisen vempeleen luoda? Olisiko sille tilausta, miten sitä voisi käyttää, miten toteuttaa? Mitä se voisi tarjota normit ylittävälle ympäristönsuojelulle? Kuka osaisi vastata?

Ympäristönsuojelun Tinder?

Itse asiassa me yritämme, Nurmisen säätiö, Luke, Helsingin yliopisto ja SLU Ruotsista. Nurmisen säätiö on jo vuosien ajan osarahoittanut ja katalysoinut massiivisia vesiensuojeluhankkeita Venäjällä. Suomalaiset vapaaehtoiset koiranulkoiluttajat ja muut ovat rahoittaneet tätä toimintaa. Onnistuminen tällaisessa vapaaehtoisen rahoituksen ja toiminnan koordinoinnissa pistää kysymään: Voiko tätä toimintaa yleistää ja sen maantieteellistä ja toiminnallista kattavuutta monipuolistaa?

Tähän kysymykseen olemme päättäneet vastata, täysissä sielun ja ruumiin voimissa ja CentralBaltic-ohjelman rahoittamana. Aloitimme työn NutriTrade-hankkeessa vuodenvaihteessa. Paljonhan siinä hankkeessa tapahtuu, mutta kaiken ytimessä on mekanismi, vempele, jolla voitaisiin parittaa yksityistä suojeluhalukkuutta ja erilaisten toimijoiden valmiutta tehdä kuormitusta vähentäviä toimia. Ympäristönsuojelun Tinder? Mitenhän meille käy?

Kirjoittaja Antti Iho työskentelee Lukessa erikoistutkijana. Hän on luonnonvara- ja ympäristötaloustieteilijä.

Kirjoitus on julkaistu Luken blogissa.

Kuva: Luke