Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Perjantai 26.04.2019

Ilmastouutisia

Verotus ohjaamaan ilmastotoimia – päästöt alas, nostetta työllisyyteen ja talouteen

26.04.2019 07:31

Verotus on tehokas keino yhteiskunnan ja talouden ohjaamiseen, ja sitä tulisi vielä voimakkaammin hyödyntää myös ilmastopolitiikassa. Kestävän kehityksen verouudistuksella voidaan vähentää päästöjä ja samalla vahvistaa työllisyyttä ja taloutta – sosiaalista oikeudenmukaisuutta unohtamatta. Tämä käy ilmi Sitran 17.4 julkaisemasta selvityksestä.   >>

Asuminen ja rakentaminen, Ilmasto, Sopeutuminen

Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää valtion ja kuntien vahvaa kumppanuutta

24.04.2019 08:30

Kuntaliitto on täydentänyt ilmastopoliittisia hallitusohjelmatavoitteitaan. Kuntaliiton mukaan kuntien toimintaedellytyksiä ilmastonmuutoksen hillinnässä ja kiertotalouden edistämisessä on vahvistettava. Kunnilla täytyy olla mahdollisuuksia osallistua tavoitteita koskevaan päätöksentekoon ja resursseja on kohdistettava kuntien ilmasto- ja kiertotaloustyön tukemiseen.   >>

Ympäristöministeriöltä 1,93 miljoonaa euroa avustuksia järjestöille ja ympäristönhoitoon

23.04.2019 08:30

Ympäristöministeriö myöntää tänä vuonna yhteensä 1,93 miljoonaa euroa harkinnanvaraisia valtionavustuksia. Avustuksia saa 35 järjestöä, ja rahaa myönnetään myös ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankkeisiin, saariston ympäristönhoitoon ja tunturialueiden jätehuoltoon. Suurimpia avustusten saajia ovat Pidä Saaristo Siistinä ry, Suomen luonnonsuojeluliitto ry, Vuokralaiset VKL ry sekä Natur och Miljö rf.   >>

Ilmasto, Kulutustottumukset

Kestävää kehitystä annos kerrallaan

18.04.2019 08:30

Voiko kouluruokailun hiilijalanjäljen puolittaa ja millaisia vaikutuksia sillä olisi käytännössä kustannuksiin, ruuan valmistustapoihin ja ravitsemuksen kannalta? Tämän Muuramen kunnan ruokapalvelut aikoo nyt selvittää.   >>

Asuminen ja rakentaminen, Jätteet ja kierrätys

Ympäristöministeriö selvitti muovien käyttöä rakennuksissa - ARA, Senaatti-kiinteistöt ja Helsingin yliopisto tutkivat muovien käytön vähentämistä rakennuskohteissaan

17.04.2019 08:30

Ympäristöministeriön selvitys kerrostalojen ja päiväkotien muoveista osoittaa, että muoveja on lähes kaikissa rakennusosissa. Yksittäisessä rakennuksessa muovien määrä on kuitenkin hyvin pieni verrattuna muihin materiaaleihin. Osa muoveista olisi kohtuullisen helppo kierrättää tai korvata muilla ratkaisuilla.   >>

Asuminen ja rakentaminen, Energian kulutus, Energian tuotanto, Teknologia

Lumme Energian, Etelä-Savon Energian ja Tiedon energiaratkaisu pienentää päästöjä ja energialaskua - ensimmäisenä Suomessa

16.04.2019 08:30

Tieto, Lumme Energia ja Etelä-Savon Energia kehittivät yhteistyössä älykkään energiaratkaisun, jossa Lumme Energian pääkonttori toimii virtuaalisena voimalaitoksena. Kyseessä on ensimmäinen vastaavassa laajuudessa toteutettu uusiutuvia energialähteitä hyödyntävä hanke Suomessa. Onnistunut pilotti osoittaa, että samankaltainen energiaratkaisu on asennettavissa kaikkiin julkisiin ja kaupallisiin kiinteistöihin sekä omakotitaloihin. Uusi energiaratkaisu tuo kiinteistöt toden teolla mukaan Suomen sähköverkon taajuuden tasapainottamiseen ja ohjaa sähkönkulutusta kohti päästöttömiä energiamuotoja.   >>

Ilmasto, Sopeutuminen, Tutkimus

S-ryhmä rahoittamaan hiiliviljelyn tutkimusta tiloilla

15.04.2019 08:30

S-ryhmä lähtee mukaan rahoittamaan Baltic Sea Action Groupin käynnistämää hiilipilottia, jossa selvitetään, miten eri toimet vaikuttavat hiilen sitoutumiseen ilmakehästä maatalousmaahan. Tavoitteena on hillitä ilmastonmuutosta.   >>

Ilmasto, Politiikka

Valtiovarainministerit torjuvat ilmastonmuutosta – yhteistyö käynnistyy Washingtonissa

12.04.2019 08:30

Valtiovarainministerit ottavat aktiivisen roolin ilmastonmuutoksen torjunnassa. Ministeritason työ käynnistyy virallisesti Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston kevätkokousten yhteydessä.   >>

Ilmasto, Tutkimus

Metsä suojaa eläimiä ja kasveja ilmaston lämpenemiseltä

11.04.2019 08:30

Highslide JS
Kuumina kesäpäivinä metsän keskellä on tropiikissa jopa lähes kymmenen astetta viileämpää, kun taas pohjoisilla alueilla ero on vain muutamia asteita. Arkistokuva.

Kuva: Flickr/ozjimob

Metsä toimii puskurina. Puiden latvat eristävät kuumuudelta ja toisaalta suojaavat pakkaselta.   >>

Ilmasto, Sopeutuminen

Tietoisuutta ilmastonmuutokseen liittyvistä riskeistä vahvistettava

09.04.2019 08:30

Tietoisuutta ilmastonmuutoksen vaikutuksiin liittyvistä sää- ja ilmastoriskeistä tulee tuoreen arvioinnin mukaan vahvistaa Suomessa edelleen. Riskit ja keinot niihin varautumiseen tunnetaan eri hallinnonaloilla ja jopa yksittäisissä organisaatioissa vaihtelevasti, yksityisen sektorin toimijoiden joukossa paikoin jopa hyvin heikosti.   >>

Energian kulutus, Politiikka

Väliraportti kartoittaa energiatehokkuuden kehittämistä eri toimialoilla

08.04.2019 08:30

Työ- ja elinkeinoministeriön marraskuussa 2018 asettama energiatehokkuustyöryhmä luovutti 29.3.2019 ministeriölle väliraporttinsa. Siinä kuvataan työn edistymistä ja esitetään arvioita alustavista tuloksista ja jatkotyöstä. Työryhmä antaa loppuraporttinsa 30.9.2019 mennessä.   >>

 

12


Jaana Kaipainen, Tarja Tuomainen:
Metsäkadon päästöt ja niiden vähentäminen Suomessa
Marja Järvelä:
Kuluttajista ilmastokansalaisiksi
Ilkka Savolainen:
Turvepeltojen päästöjä pitää vähentää
Antti Mäkelä:
Rankkasateet ja rajuilmat - mihin pitää varautua tulevaisuudessa?
Sanna Kopra:
Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?
Pinja Sipari:
Ilmastokasvatusta opettajille
Anne Tolvanen:
Terve luonto osaksi maankäyttöä
Ilkka Savolainen, Sanna Syri:
Puusähköllä ajaa pidemmälle kuin puudieselillä - kumpaan metsiämme siis kannattaa käyttää?
Mikko Alestalo:
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus jatkaa kasvuaan
Eemeli Tsupari, CO2Esto:
Lehmän lannalla liikenteeseen
Unto Eskelinen:
Yksinkertainen viesti ympäristökestävyydestä
Ilkka Savolainen:
Puun energiakäyttö ei ole ongelmatonta
Antti Iho:
Rajoja ja rakkautta ympäristönsuojelussa
Riitta Silvennoinen:
Bemarin uusi ekologinen elämä
Leena Kontinen:
Ihmisten Pariisi - muutos on alkanut
Piia Moilanen:
Tuottavuusloikka pyöräillen
Teija Lahti-Nuuttila:
Energiatehokkuudella vähemmästä enemmän
Jussi Uusivuori:
Väärät verot tulevat kalliiksi
Aki Mäki-Petäys:
Vaelluskalojen kohtalon hetki - nyt on aika toimia
Oras Tynkkynen:
Pariisin voittajat
Oras Tynkkynen:
Uusi sopimusluonnos avattuna
Emma Lommi:
Ilmastonmuutos on merkittävimpiä globaaleja terveys- ja tasa-arvokysymyksiä
Hanna-Liisa Kangas:
Teknologiayhteistyö tapahtuu kentällä - ei työpajoissa
Hanna Hakko:
Hanasaari suljetaan - seuraavaksi Suomen ja maailman muut fossiilivoimalat
Oras Tynkkynen:
Miksi en taputtanut Malesialle

Lisää blogeja >>

¿Quiénes son los responsables de afrontar el cambio climático?

Source: Infobae - El cambio climático es probablemente el mayor desafío ambiental y social que enfrenta la humanidad, y que fue generado por el ser humano. Es un problema global que se resuelve en forma global, en donde existen muchos matices que hacen difícil el consenso entre los países respecto a las decisiones que deben tomarse. Sin embargo, todos reconocen el siguiente principio como marco de discusión: principio de responsabilidades comunes pero diferenciadas. Este principio reconoce que todos los países tienen responsabilidad común de solucionar el problema, aunque no todos en el mismo nivel y grado, ya que históricamente los países desarrollados han contaminado más a efecto de construir sus economías que aquellos que están en vías de desarrollo. Y no todos los países tienen la misma capacidad y recursos para enfrentar la problemática.

Consecuencias del cambio climático en los peces

Source: El tiempo - Una subida de 2°C altera la metilación del ADN y la expresión de genes claves para la supervivencia y el desarrollo. Este estudio ofrece una nueva visión sobre las consecuencias del cambio climático en los peces a través de modificaciones epigenéticas en todo el genoma

Could evaporation be the next renewable energy?

Source: Reuters - Wind and solar power are growing as sustainable alternatives to fossil fuels, but storing renewable energy through the night, when the sun isn?t shining, or when no wind is rotating the turbines, remains a hurdle.

Figueres: ?Estados Unidos pierde competitividad saliendo del Acuerdo de París?

Source: EFE Verde - La ex secretaria de cambio climático de la ONU que alcanzó el Acuerdo de París y actual directora del proyecto Misión 2020, Christiana Figueres, subraya que EE.UU. "se queda rezagado y pierde competitividad" abandonando el Acuerdo de París y cediendo a otros países el liderazgo de la economía baja en carbono.

Reducir la deforestación e incrementar captura de CO2 en el suelo, una estrategia climática y de seguridad alimentaria

Source: El Periódico - Las políticas climáticas que se centran en la agricultura y los bosques podrían llevar al aumento de los precios de los alimentos, pero reducir la deforestación e incrementar la captura de carbono en la agricultura podría reducir significativamente las emisiones de gases de efecto invernadero, evitando riesgos para la seguridad alimentaria, según un nuevo estudio publicado en 'Environmental Research Letters'.

Kunnat CO2-raportissa

Äänekoski
Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Hamina
Hankasalmi
Hanko
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Järvenpää
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Kärkölä
Kaarina
Kajaani
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lempäälä
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Naantali
Nakkila
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylöjärvi
Ylivieska