Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Maanantai 12.11.2018


Ilmastonmuutos vaarantaa peltolintujen pesät


26.01.2018 08:00

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia ihmisen ja luonnon välisiin vuorovaikutuksiin on tutkittu toistaiseksi vasta vähän.

Kuva: Wikipedia

Kuu kiurusta kesään alkaa vanha loru, jonka avulla maanviljelijät kevätkylvönsä aikanaan ajoittivat. Ilmastonmuutos on aikaistanut keväitä, mikä on johtanut niin kylvötöiden kuin lintujen pesinnän aikaistumiseen. Eikä lorukaan enää pidä paikkaansa.

Tuore tutkimus osoittaa, että peltolinnut ovat aikaistaneet pesintäänsä huomattavasti nopeammin kuin maanviljelijät kylvötöitään. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa linnut perustavat yhä useammin pesänsä kylvämättömille pelloille - monesti kohtalokkain seurauksin.

- Kuovien ja töyhtöhyyppien pesät kyntämättömillä pelloilla ovat suuressa vaarassa tuhoutua kylvökoneen alle. Myös silloin, kun maanviljelijä pyrkii välttämään pesätuhoja, kertoo Andrea Santangeli Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

Tehostuminen ajaa maatalousympäristön luonnon ahdinkoon

Viimeisen puolen vuosisadan aikana maatalous on tehostunut valtavasti, jotta se pystyisi tyydyttämään yhteiskunnan kasvanutta ravinnontarvetta. Rikkakasvi- ja hyönteismyrkkyjen käyttö on yleistynyt ja peltomaisemat yksipuolistuneet. Samanaikaisesti maanviljely on koneistunut voimakkaasti, mikä mahdollistaa laajempien alueiden käsittelyn lyhyemmässä ajassa.

Muutokset ovat romahduttaneet maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden muiden muassa Suomessa ja useissa Euroopan maissa. Korkeimman hinnan ovat maksaneet pellolla pesivät linnut, kuten kuovi ja töyhtöhyyppä.

Aiemmin linnut aloittivat pesintänsä myöhemmin ja välttivät useammin pesätuhot.

Pitkäaikaisseuranta-aineistoon perustuva tuore tutkimus kuitenkin osoittaa, että ilmastonmuutoksen takia viljelymaille munittujen pesien tuhoutumisriski on olennaisesti kasvanut 1970-luvulta lähtien. Koneellinen kylvö tuhoaa käytännössä lähes kaikki kuovien ja töyhtöhyyppien jo rakennetut pesät.

Ihmistoiminnan ajoituksella on väliä

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia ihmisen ja luonnon välisiin vuorovaikutuksiin on tutkittu toistaiseksi vasta vähän. Tuore tutkimus on ensimmäisiä, jossa osoitetaan, että ihmistoiminnan ajoituksen muutos vaikuttaa merkittävästi lajien selviytymiseen. Kyseinen havainto ei kuitenkaan liene ainutlaatuinen.

- Suomessa havaittu kylvön ja pesinnän ajoituksen välisen ongelman kaltaiset tilanteet voivat olla yleisiä muissakin ympäristöissä, pohtii Santangeli.

Tilanteen parantamiseksi tutkijat ehdottavat entistä tehokkaampia toimenpideohjelmia. He nostavat esimerkiksi Euroopan Unionin maatalouden ympäristötukijärjestelmän, jonka tavoitteena on parantaa luonnon monimuotoisuutta maatalousympäristöissä.

Helsingin yliopisto/ CO2-raportti

Bookmark and Share






42

 +3%  +4%  +6%  +3%  +6%

Yhteensä kton CO2 ekv:
574
  - Maatalous:
15
%
  - Jätehuolto:
7
%
  - Lämmitys:
27
%
  - Kuluttajien sähkönkulutus:
9
%
  - Tieliikenne:
41
%
Asukasta kohden:
108
kg
Muutos edelliseen viikkoon:
 +5
%

¬ŅQui√©nes son los responsables de afrontar el cambio clim√°tico?

Source: Infobae - El cambio clim√°tico es probablemente el mayor desaf√≠o ambiental y social que enfrenta la humanidad, y que fue generado por el ser humano. Es un problema global que se resuelve en forma global, en donde existen muchos matices que hacen dif√≠cil el consenso entre los pa√≠ses respecto a las decisiones que deben tomarse. Sin embargo, todos reconocen el siguiente principio como marco de discusi√≥n: principio de responsabilidades comunes pero diferenciadas. Este principio reconoce que todos los pa√≠ses tienen responsabilidad com√ļn de solucionar el problema, aunque no todos en el mismo nivel y grado, ya que hist√≥ricamente los pa√≠ses desarrollados han contaminado m√°s a efecto de construir sus econom√≠as que aquellos que est√°n en v√≠as de desarrollo. Y no todos los pa√≠ses tienen la misma capacidad y recursos para enfrentar la problem√°tica.

Consecuencias del cambio clim√°tico en los peces

Source: El tiempo - Una subida de 2¬įC altera la metilaci√≥n del ADN y la expresi√≥n de genes claves para la supervivencia y el desarrollo. Este estudio ofrece una nueva visi√≥n sobre las consecuencias del cambio clim√°tico en los peces a trav√©s de modificaciones epigen√©ticas en todo el genoma

Could evaporation be the next renewable energy?

Source: Reuters - Wind and solar power are growing as sustainable alternatives to fossil fuels, but storing renewable energy through the night, when the sun isn?t shining, or when no wind is rotating the turbines, remains a hurdle.

Figueres: ?Estados Unidos pierde competitividad saliendo del Acuerdo de París?

Source: EFE Verde - La ex secretaria de cambio climático de la ONU que alcanzó el Acuerdo de París y actual directora del proyecto Misión 2020, Christiana Figueres, subraya que EE.UU. "se queda rezagado y pierde competitividad" abandonando el Acuerdo de París y cediendo a otros países el liderazgo de la economía baja en carbono.

Reducir la deforestación e incrementar captura de CO2 en el suelo, una estrategia climática y de seguridad alimentaria

Source: El Peri√≥dico - Las pol√≠ticas clim√°ticas que se centran en la agricultura y los bosques podr√≠an llevar al aumento de los precios de los alimentos, pero reducir la deforestaci√≥n e incrementar la captura de carbono en la agricultura podr√≠a reducir significativamente las emisiones de gases de efecto invernadero, evitando riesgos para la seguridad alimentaria, seg√ļn un nuevo estudio publicado en 'Environmental Research Letters'.

Kunnat CO2-raportissa

Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hamina
Hankasalmi
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Järvenpää
Kaarina
Kajaani
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Kärkölä
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Naantali
Nakkila
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylivieska
Ylöjärvi
√Ą√§nekoski







Etelä-Suomen Lääni Länsi-Suomen lääni Itä-Suomen lääni Oulun lääni Lapin lääni