Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Torstai 19.09.2019

Ilmastouutisia

Antti Halkka:

Turve ja kivihiili ulos Pandoran lippaasta


06.02.2015 15:30

Hallitus kurittaa metsäenergiaa ja suosii samalla turvetta 61 prosentin veronalennuksella. Jos esitys toteutuu, kotimaisen metsänenergian käyttö jopa vähenee. Hyötyjänä ovat fossiiliset polttoaineet: turve ja kivihiili.

Hallitus päätti tammikuussa esittää metsänenergian tukeen merkittävää rajausta. Vaikka tuki nousisi, isomman puuaineksen tuki puolittuisi, jolloin suuri osa puusta häviäisi normaalituen piiristä. Energiapuun käyttäjät ovat esityksestä erittäin huolestuneita.

"Tukirajaus tulee johtamaan metsähakkeen käytön romahtamiseen, työpaikkojen tuhoamiseen ja fossiilisten polttoaineiden käytön ja tuonnin lisääntymiseen", toteaa EPV Energian toimitusjohtaja Rami Vuola viidentoista energiayhtiön yhteisessä tiedotteessa.

Onkin kummallista, että hallitus päätti rajata metsäenergian käyttöä, vaikka 35 lausunnonantajaa (HS:n laskelman mukaan 37) vastusti esitystä ja vain Metsäteollisuus kannatti. (Metsäteollisuus halusi varmistaa, ettei energiapuu tulevaisuudessa kilpaile sen puunhankinnan kanssa; esimerkiksi Energiateollisuus katsoi ettei sellaista ole näköpiirissä.)

Samaan aikaan hallitus keventää rajusti turpeen verotusta. Vielä viime vuonna vero oli 4,9 euroa megawattitunnilta ja 2016 alusta enää 1,9 euroa megawattitunnilta. Veronalennus on 61 prosenttia.

Turpeen veromuutos ja haketuen rajaus - kaksi pieneltä näyttävää tointa - ovat ehkä käänteentekeviä Suomen uusiutuvan energian kasvun ja päästökehityksen kannalta.

Turpeen käyttö lisääntyy, ja myös kivihiili kuuluu voittajiin, sillä kotimaista metsäenergiaa ei enää riitä korvaamaan kivihiiltä Helsingissä, Turussa, Espoossa ja Lahdessa, missä tällaisia hankkeita on meneillään. Ainoa mahdollisuus korvata kivihiiltä suunnitellusti on ulkomainen metsäenergia, mutta sen hankinta voi olla vaikeaa tilanteessa jossa kysyntä kasvaa koko Itämeren alueella. Paine käyttää kantoja metsäenergiana lisääntyy, vaikka tästä on haittaa luonnolle ja ilmastohyödyt jäävät saamatta.

Voi siis ehkä sanoa, että Pandoran lipas on avattu - hallitus on tehnyt pari näennäisen pientä tointa, joista on vakavat ja kauaskantoiset seuraukset. Kivihiilen käyttö ei vähene niin paljon kuin on odotettu, fossiilisen turpeen käyttö kasvaa ja energiapuun rasitus luonnolle nousee.

Pandorahan oli kreikkalaisen mytologian hahmo, jota neuvottiin olemaan avaamatta hallussaan olevaa lipasta, jossa pahan voimat asustivat.

Hallitus avasi Pandoran lippaansa, vaikka 35 tahoa pyysi vielä viime hetkellä pitämään kannen suljettuna, ja asiasta varoitettiin jo syksyllä.

Tosin ei lipas vielä auki ole kuin hallituksen ja Metsäteollisuuden toiveissa, sillä eduskunnan on vielä hyväksyttävä esitys ja myös EU:n viranomaisten, koska kyse olisi niin merkittävästä tukimuutoksesta.

Kirjoittaja
Antti Halkka, Suomen Luonto-lehden toimituspäällikkö

Kirjoitus on julkaistu alunperin lehden verkkosivuilla.

Bookmark and Share






34


Juha Lehtonen, Antti Arasto:
Voivatko uudet hiilen lähteet ja uusiutuva sähkö vähentää maankäytön muutospaineita?
Jaana Kaipainen, Tarja Tuomainen:
Metsäkadon päästöt ja niiden vähentäminen Suomessa
Marja Järvelä:
Kuluttajista ilmastokansalaisiksi
Ilkka Savolainen:
Turvepeltojen päästöjä pitää vähentää
Antti Mäkelä:
Rankkasateet ja rajuilmat - mihin pitää varautua tulevaisuudessa?
Sanna Kopra:
Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?
Pinja Sipari:
Ilmastokasvatusta opettajille
Anne Tolvanen:
Terve luonto osaksi maankäyttöä
Ilkka Savolainen, Sanna Syri:
Puusähköllä ajaa pidemmälle kuin puudieselillä - kumpaan metsiämme siis kannattaa käyttää?
Mikko Alestalo:
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus jatkaa kasvuaan
Eemeli Tsupari, CO2Esto:
Lehmän lannalla liikenteeseen
Unto Eskelinen:
Yksinkertainen viesti ympäristökestävyydestä
Ilkka Savolainen:
Puun energiakäyttö ei ole ongelmatonta
Antti Iho:
Rajoja ja rakkautta ympäristönsuojelussa
Riitta Silvennoinen:
Bemarin uusi ekologinen elämä
Leena Kontinen:
Ihmisten Pariisi - muutos on alkanut
Piia Moilanen:
Tuottavuusloikka pyöräillen
Teija Lahti-Nuuttila:
Energiatehokkuudella vähemmästä enemmän
Jussi Uusivuori:
Väärät verot tulevat kalliiksi
Aki Mäki-Petäys:
Vaelluskalojen kohtalon hetki - nyt on aika toimia
Oras Tynkkynen:
Pariisin voittajat
Oras Tynkkynen:
Uusi sopimusluonnos avattuna
Emma Lommi:
Ilmastonmuutos on merkittävimpiä globaaleja terveys- ja tasa-arvokysymyksiä
Hanna-Liisa Kangas:
Teknologiayhteistyö tapahtuu kentällä - ei työpajoissa
Hanna Hakko:
Hanasaari suljetaan - seuraavaksi Suomen ja maailman muut fossiilivoimalat

Lisää blogeja >>

¿Quiénes son los responsables de afrontar el cambio climático?

Source: Infobae - El cambio climático es probablemente el mayor desafío ambiental y social que enfrenta la humanidad, y que fue generado por el ser humano. Es un problema global que se resuelve en forma global, en donde existen muchos matices que hacen difícil el consenso entre los países respecto a las decisiones que deben tomarse. Sin embargo, todos reconocen el siguiente principio como marco de discusión: principio de responsabilidades comunes pero diferenciadas. Este principio reconoce que todos los países tienen responsabilidad común de solucionar el problema, aunque no todos en el mismo nivel y grado, ya que históricamente los países desarrollados han contaminado más a efecto de construir sus economías que aquellos que están en vías de desarrollo. Y no todos los países tienen la misma capacidad y recursos para enfrentar la problemática.

Consecuencias del cambio climático en los peces

Source: El tiempo - Una subida de 2°C altera la metilación del ADN y la expresión de genes claves para la supervivencia y el desarrollo. Este estudio ofrece una nueva visión sobre las consecuencias del cambio climático en los peces a través de modificaciones epigenéticas en todo el genoma

Could evaporation be the next renewable energy?

Source: Reuters - Wind and solar power are growing as sustainable alternatives to fossil fuels, but storing renewable energy through the night, when the sun isn?t shining, or when no wind is rotating the turbines, remains a hurdle.

Figueres: ?Estados Unidos pierde competitividad saliendo del Acuerdo de París?

Source: EFE Verde - La ex secretaria de cambio climático de la ONU que alcanzó el Acuerdo de París y actual directora del proyecto Misión 2020, Christiana Figueres, subraya que EE.UU. "se queda rezagado y pierde competitividad" abandonando el Acuerdo de París y cediendo a otros países el liderazgo de la economía baja en carbono.

Reducir la deforestación e incrementar captura de CO2 en el suelo, una estrategia climática y de seguridad alimentaria

Source: El Periódico - Las políticas climáticas que se centran en la agricultura y los bosques podrían llevar al aumento de los precios de los alimentos, pero reducir la deforestación e incrementar la captura de carbono en la agricultura podría reducir significativamente las emisiones de gases de efecto invernadero, evitando riesgos para la seguridad alimentaria, según un nuevo estudio publicado en 'Environmental Research Letters'.

Kunnat CO2-raportissa

Äänekoski
Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Hamina
Hankasalmi
Hanko
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Järvenpää
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Kärkölä
Kaarina
Kajaani
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lempäälä
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Naantali
Nakkila
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylöjärvi
Ylivieska