|
|||
|
|||
|
|
Kelluvat voimalat mahdollistavat tuulipuistot kaukana rannikosta - katso animaatio
30.06.2010 13:34
Merituulipuistot ovat yksi ratkaisu uusiutuvan energian tuotannon lisäämiseen. Niiden sijoittamista kauemmas rannikosta rajoittaa kuitenkin se, että perustusten tekeminen syvillä merialueilla on sekä vaikeaa että kallista.
Tuulivoimaloita sijoitetaankin yleensä korkeintaan 30-50 metrin syyvyyteen. Tuulipuistojen mahdolliset sijoitusalueet laajenevat huomattavasti, kun käyttöön otetaan kelluvat ratkaisut.
Kelluvia tuulivoimaloita kehittäneiden Principle Power -yrityksen sekä Marine Innovation Technologyn tutkijoiden mukaan kelluvilla malleilla saavutetaan monia hyötyjä, kun niiden asennuspaikka voidaan valita vapaammin kuin kiinteiden tuulivoimaloiden. Näin voidaan hyödyntää voimakkaampia tuulia kauempana rannikosta, ja eliminoida visuaaliset haitat rannikolla. Ankkurit ovat myös huomattavasti edullisempia kuin merenpohjaan tehtävät perustukset.
Tutkijat testasivat laboratorion aaltoaltaassa mallia, jonka kolmijalkainen kelluva alusta oli suunniteltu perustuen nykyisten öljylauttojen rakenteeseen. Kokeet osoittivat, että alusta on riittävän stabiili 70-metrisen, 5 megawatin tuulivoimalan sijoittamiseen.
Animaatio WindFloat-turbiinin asennuksesta ja toiminnasta.
Tutkijat kuitenkin totesivat, että nykyisiä tuuliturbiineita ei ole suunniteltu kohtaamaan kellunnan aiheuttamaa liikehdintää. Näin ollen kelluntaolosuhteiden vaikutuksia on tutkittava lisää, jotta voidaan selvittää turbiinien rakenteen mahdollisesti vaatimat muutokset. Testien tulokset julkaistiin Journal of renewable and sustainable energy -lehdessä.
Taloudellisia haasteita asettavat kasvava teräksen hinta, sekä valmistuskustannukset. Alusta olisi valmistettava mahdollisimman lähellä tuulivoimalan sijoituskohdetta, jotta kuljetuskustannukset eivät kasva liian suuriksi.
Seuraavaksi tutkijat aikovat rakentaa prototyypin ja testata sitä todellisissa olosuhteissa. Tarkoituksena on myös selvittää kelluvan ratkaisun elinkaaren aikaiset kustannukset. Prototyypin on tarkoitus olla vedessä 2012 kesällä.
CO2-raportti
|
|
|
Lisätietoa
Artikkeli Journal of renewable and sustainable energy -lehdessä![]() | Pekka PiriläLiittynyt: 19.02.2010 Viestejä: 510 |
06.08.2010 20:28
http://www.guardian.co.uk/environment/2010/jul/26/offshore-turbine-britain
Erilaisia ideoita on. Nyt pitää vain odottaa, että selviää, mitkä niistä ovat muutakin kuin ideoita.
34
03.09.2010
Hyvin varusteltu jätehuone innostaa kierrättämään
01.09.2010
Maalämpö luvanvaraiseksi ensi vuoden alusta
21.08.2010
Suomalaiset ovat valmiita maksamaan energiatehokkaasta talosta
12.08.2010
Uusia Joutsenmerkittyjä tuotteita markkinoille
14.07.2010
Kodin kylmälaitteet kovilla helteellä
14.07.2010
Kesämökilläkin voi kierrättää
12.07.2010
Uusi ajoreittipalvelu autoilijoille
23.06.2010
"Toimiva ekokoti vain pienin muutoksin"
11.05.2010
Tarkista rengaspaineet ennen lomamatkaa
06.05.2010
Tuulivoimaopas julkaistu
04.05.2010
Lakiin perustuvat kylmälaitteiden tarkistukset ajankohtaisia
19.04.2010
Rintamamiestalo muuttuu passiivitaloksi
08.04.2010
Pienyrityskin voi säästää energiatehokkuudella
30.03.2010
Mökkeilyn päästöjä mahdollista vähentää 20 prosenttia ekotehokkuudella
25.03.2010
"Passiivirakentamisesta paljon vääriä käsityksiä"
16.03.2010
Pientuulivoimala opas julkaistu
10.03.2010
Talon eristystaso ja lämmön talteenotto lämmitysjärjestelmää tärkeämpiä
16.02.2010
Suosi perunaa
25.01.2010
Suomen ensimmäinen passiivitaloasuinalue Pälkäneelle
Lahdesta löytyi sodanaikainen palopommi
Lähde: YLE
Sodanaikainen palopommi aiheutti mittavan operaation Lahdessa
Lähde: MTV3
Sodanaikainen palopommi löytyi kaivuutyömaalta Lahdessa
Lähde: Ilta-Sanomat
Työmaalta löytyi sodanaikainen palopommi
Lähde: Iltalehti
Mäntyharjun K-supermarketin rakennustyöt alkavat
Lähde: Kesko
Kehitystä biopolttoaineen hyötyasteen nostamiseksi energiatuotannossa
Lähde: Perussuomalaiset
Kaksitoista halukasta ilmastoperheeksi
Lähde: YLE
MS-tauti vaihtelee vuodenajan mukaan
Lähde: Suomen Lääkärilehti
Piirien sisäinen toiminta luotettavammaksi
Lähde: Prosessori
Kemissä koiran kuono sidottiin ilmastointiteipillä
Lähde: YLE
| Pekka Pirilä: IPCC:n mahdoton tehtävä (54 kommenttia) | |
| Petteri Huuska: "Poliitikko sanoo, onko maalämpö ympäristöystävällistä vai ei" (8 kommenttia) | |
| Leo Stranius: Kuopion asuntomessut - "matalaenergiarakentamisen kupla" (34 kommenttia) | |
| Sanna Lauslahti: Polku ydinvoimaäänestykseen (60 kommenttia) | |
| Kaj Luukko: "Ydinvoima halkaisee mielipiteet" (8 kommenttia) | |
| Janne Hukkinen: "Taloutta ei pidä kasvattaa vaan supistaa" (96 kommenttia) |
![]()
Onko asunnossasi lämpöpumppu?
![]()
30.08.2010
Tällaista on kuiva vesi - "valtava kaupallinen potentiaali"
27.08.2010
Salaiset dokumentit paljastavat: Peak Oilia vähätellään
02.09.2010
Skeptikkoprofessori myöntyi: Ilmastonmuutos onkin vakava asia
![]()
IPCC:n mahdoton tehtävä
CO2 ei sittenkään syyllinen!
03.09.2010 19:21 Pekka Pirilä kirjoitti:
Olen todella perusteellisesti jauhanu sen rautalangasta sinuull
03.09.2010 18:38 Lauri Heimonen kirjoitti:
Ongelmana on, m...
IPCC:n mahdoton tehtävä
Olen todella perusteellisesti jauhanu sen rautalangasta sinuull
03.09.2010 18:38 Lauri Heimonen kirjoitti:
Ongelmana on, mitkä tiedot ovat vääriä
03.09.2010 17:33 Pekka Pirilä kirjoitti:
On todellakin uskomatonta, että joku jak...
IPCC:n mahdoton tehtävä
CO2:n nousu seuraa lämpötilan nousua
03.09.2010 17:39 KK kirjoitti:
mistä tiedot?
03.09.2010 12:47 Lauri Heimonen kirjoitti:
Tuli kuitenkin tarve ottaa itse asioista selvää, kun ilmeni, että ilmakehän...
IPCC:n mahdoton tehtävä
Ongelmana on, mitkä tiedot ovat vääriä
03.09.2010 17:33 Pekka Pirilä kirjoitti:
On todellakin uskomatonta, että joku jaksaa vielä kiistää sen, että CO2-lisäys ilmakehässä viimeisen 100 vuoden aikana johtuu käyt...
IPCC:n mahdoton tehtävä
![]()
27.09.2009
Ilmastotieteen lamakausi
08.03.2010
"Tutkimuksemme auttaa muodostamaan oman käsityksen ilmastonmuutoksesta"
10.08.2009
”CO2 ei aiheuta ilmastonmuutosta”
22.11.2009
Ylen sisäistä keskustelua
12.11.2009
MOT -ohjelma on silkkaa sumutusta
|
|
Norway keen to exploit carbon capture lead China Sustains Blunt ‘You First’ Message on CO2 Money Key To Tackling Climate Change Nations meet on climate cash, U.N. sees long haul Climate Envoys Seek Consensus on $100 Million in Aid for Poorer Nations |
Kunnat CO2-raportissa |
Ilmakehän CO2-pitoisuus (ppm, miljoonasosaa) |
|
|
















































































Tekniikka kehittyy
06.08.2010 20:21
Anonyymi
Aivan mieletöntä! Upeaa!