Tilaa uutiskirje RSS-syöte Kirjaudu sisään | Rekisteröidy
Sunnuntai 01.08.2010

Arktinen ilmasto muuttuu odotettua nopeammin

08.02.2010 08:24

Merijäätä.

Kuva: Flickr/banyanman

Suurin Kanadan pohjoisten alueiden ilmastosta tehty tutkimus osoittaa ilmastonmuutoksen vaikuttavan alueella odotettua enemmän. Ilmaston lämpeneminen näkyy merijään häviämisenä ja ympäristön muuttumisena.

Massiiviseen tutkimukseen osallistui yhteensä 370 tutkijaa 27 maasta. Tutkijaryhmät viettivät kesäkuusta 2007 lähtien yhtäjaksoisesti 15 kuukautta tutkimusaluksella Pohjoisen napapiiriin pohjoispuolella.

- Ilmasto muuttuu paljon nopeammin kuin useimmat pessimistiset mallit ennustavat, sanoi tutkijaryhmän johtaja professori David Barber.

Tietokonemallit ennustivat muutamia vuosia sitten, että arktiset merialueet olisivat kesäaikaan vapaita jäästä vuoteen 2100 mennessä. Professori Barberin mukaan kiihtyvä lämpeneminen voi johtaa jäiden lähtöön jo vuosien 2013-2030 välillä.

Tiedemiesten mukaan lämpötilojen nousu johtuu kasvavista kasvihuonekaasupäästöistä.

Arktisia alueita tutkitaan tarkasti, koska niitä pidetään eräänlaisena "varoitusjärjestelmänä" muulle maailmalle, koska alue on hyvin herkkä lämpötilan muutoksille.

- Tiedämme, että merijää on sulamassa. Mutta moni ei ole tietoinen siitä, että asialla on suuret vaikutukset koko ekosysteemiin, Barber sanoi.

- Merijään häviäminen vaikuttaa ainakin nisäkkäiden kykyyn lisääntyä, löytää ruokaa ja puolustautua saalistajilta, sanoi hankkeeseen osallistunut kanadalainen tutkija Steve Ferguson.

Tutkijat eivät ole vielä muodostaneet tutkimuksen lopullisia johtopäätöksiä, jotka tultaneen julkaisemaan laajalti. Barberin mukaan voidaan kuitenkin jo sanoa, että lämpenevä ilmasto tuo myös lisää pyörremyrskyjä pohjoisille alueille. Myrskyt tuovat puolestaan lisää lumisateita merijään päälle, jolloin jäät pysyvät ohuempina, ja voimakkaammat tuulet hajottavat jäätä lisää.

Arktisen alueen muutoksista ovat tutkijoiden lisäksi kiinnostuneita myös öljy-yhtiöt. Jään sulaminen saattaa avata uusia alueita öljyn ja kaasun poraamiselle.

CO2-raportti

Lähetä linkki tähän artikkeliin Bookmark and Share

Lisätietoa

University of Manitoba: Tunes of the Arctic

 Petteri Karvinen

Liittynyt: 29.09.2009
Viestejä: 112
 
Toimitukselle

08.02.2010 12:46

Voisiko näihin juttuihin laittaa viitteet tutkimuksiin, joihin viitataan?

University of Manitoba

08.02.2010 12:56

Anonyymi

ks jutun alla linkki yliopiston sivulle, jossa aiheesta tarkemmin. Varsinaista tutkimusraporttia ei ole vielä julkaistu.

Hmmm..

08.02.2010 13:11

Anonyymi

Eikös näillä samoilla sivuilla ollut juuri viime viikolla artikkeli aivan päinvastaisista tutkimustuloksista?

Pyörremyrsky jäämerellä?

08.02.2010 13:38

Pilkkijä

"Barberin mukaan voidaan kuitenkin jo sanoa, että lämpenevä ilmasto tuo myös lisää pyörremyrskyjä pohjoisille alueille. Myrskyt tuovat puolestaan lisää lumisateita merijään päälle, jolloin jäät pysyvät ohuempina, ja voimakkaammat tuulet hajottavat jäätä lisää."

Onko Jäämerellä havaittu pyörremyrskyjä? Eikös jonkun tutkimuksen mukaan pyörremyrskyt ole vähentyneet viim aikoina.

Ilmastoon kuuluu vaihtelu

08.02.2010 15:02

Iceman

Eikö olisi jo aika lopettaa alarmistiset otsikot.

Ilmastoon kuuluu vaihtelu, kuten alla oleva tutkimuskin osoittaa.

Dahl-Jensen et al. (1998) used temperature measurements from two Greenland Ice Sheet boreholes to reconstruct the surface temperature history of the ice sheet over the past 50,000 years. The data revealed that temperatures there during the Last Glacial Maximum approximately 25,000 years ago were 23 ± 2 °C colder than at present. After the termination of the glacial period, however, they rose to a maximum of 2.5°C warmer than at present, during the Holocene Climatic Optimum of 4,000 to 7,000 years ago. The Medieval Warm Period and the Little Ice Age were also documented in the record, with temperatures 1°C warmer and 0.5-0.7°C colder than at present, respectively. Finally, after the end of the Little Ice Age, they report that "temperatures reached a maximum around 1930," but that they "have decreased during the last decades." All of these observations clash with the hockeystick temperature history of Mann et al. (1998, 1999), which is used by the IPCC to make it appear that the Medieval Warm Period and Little Ice Age were mere fables and that 20th-century warming "during the last decades" was unprecedented over the past one to two millennia and caused by anthropogenic CO2 emissions.

Lämpeneminen oli arktisella alueella nykyistä suurempi myös 1920-1930.

millä tavalla uutisoida?

08.02.2010 15:23

Anonyymi

08.02.2010 15:02 Iceman kirjoitti:

Ilmastoon kuuluu vaihtelu

Eikö olisi jo aika lopettaa alarmistiset otsikot.

millä tavalla arktisella alueella tapahtuneista muutoksista tulisi kansalaisille kertoa?

TODELLISTA TIETOA

08.02.2010 15:49

SKajo

tilanteesta saat seuraavasta hyvästä tietolähteestä eikä sinun tarvitse jäädä tuon jutun kanssa yksin pelkäämään.

Katsoppa luotettavaa tietolähdettä!

http://www.climate4you.com

Pelottelun politiikka tuntuu jatkuva.

Ilma ei ole pohjoisessa lämmennyt

08.02.2010 16:48

ilmastoprotestantti

08.02.2010 15:02 Iceman kirjoitti:

Ilmastoon kuuluu vaihtelu

Eikö olisi jo aika lopettaa alarmistiset otsikot.

Ilmastoon kuuluu vaihtelu, kuten alla oleva tutkimuskin osoittaa.

Dahl-Jensen et al. (1998) used temperature measurements from two Greenland Ice Sheet boreholes to reconstruct the surface temperature history of the ice sheet over the past 50,000 years. The data revealed that temperatures there during the Last Glacial Maximum approximately 25,000 years ago were 23 ± 2 °C colder than at present. After the termination of the glacial period, however, they rose to a maximum of 2.5°C warmer than at present, during the Holocene Climatic Optimum of 4,000 to 7,000 years ago. The Medieval Warm Period and the Little Ice Age were also documented in the record, with temperatures 1°C warmer and 0.5-0.7°C colder than at present, respectively. Finally, after the end of the Little Ice Age, they report that "temperatures reached a maximum around 1930," but that they "have decreased during the last decades." All of these observations clash with the hockeystick temperature history of Mann et al. (1998, 1999), which is used by the IPCC to make it appear that the Medieval Warm Period and Little Ice Age were mere fables and that 20th-century warming "during the last decades" was unprecedented over the past one to two millennia and caused by anthropogenic CO2 emissions.

Lämpeneminen oli arktisella alueella nykyistä suurempi myös 1920-1930.

Näin tosiaan on ja sama koskee Pohjois-Suomea. Asian pystyisi kuka tahansa tarkistamaan hetkessä. Mutta ollaanpa tarkkoja: Hard core alarmistit eivät useimmiten väitäkään että ilma olisi lämmennyt, koska on helppo todentaa ettei näin ole tapahtunut, Sen sijaan väitteen ja pelottelun kärki kuuluu: Jäät sulaa. Tästäpä ei olekaan tarkkaa referenssiä 1930-luvulta, vaikka aikakauden lehtiuutisten mukaan jäät olivat sulaneet myös silloin.
Tämä on eräs ilmastouutisoinnin ovela trikki Huudetaan: Arktiset jäät sulaa! Jätetään sanomatta, että ilmasto ei ole kuitenkaan lämmennyt 80-90 vuoteen.
Mielenkiintoisinta, että vuoteen 2100 on yhtä kauan kuin 1920- ja 1930-luvun vuosiin. Tasaisen vauhdin taulukon mukaan ilmasto 2100 on siten sama kuin nyt. Ja koska 1930-luvun jälkeen ei ole enää tapahtunut lämpenemistä, niin on mahdollista, että modernin lämpökauden optimi on sivuutettu.

 Jyri_

Liittynyt: 30.12.2009
Viestejä: 81
 
MIkä on oikeasti alarmistinen otsikko?

08.02.2010 17:50

Tutkijat kun toistelevat jatkuvasti että eipä osattu mallintaa tai ennustaa näin nopeaa ja laajaa sulamista muutama vuosi takaperin.
Siis jospa tutkijat ovat nytkin ylioptimistisia ja toteavat taas parin vuoden kuluttua että sulamisen nopeus yllätti jälleen!

Vuosi 2013 tai 2017 ei ole kaukana, jospa silloin ei ole enää pysyvää pohjoista merijäätä, kesäaurinko lämmittää meren, metaanit purkautuvat, pyörremyrsky heittää lämpimän kaatosateen Grönlantiin (matalapaineiden reitit muuttuvat heti) ja sysää mannerjäätiköt liikkeelle (vesi vanhin voitehista), maankuoren paino vähenee hetkessä, maa järisee ja synnyttää jättitsumnamin Atlantille ja rannikkokaupungit tuhoutuvat jne. Yksi muutos johtaa väistämättä seuraavaan, dominopalikat kaatuvat ketjussa.

Pelkäänpä että tämän kaltaiset "alarmistiset skenaariot" ovat yhtä jokapäiväisiä muutaman vuoden kuluttua kuin nyt ovat jään sulamisuutiset. Tutkijat varoittelevat aina vaan pahemmalla. Pistää miettimään kannattaako ostaa asunto rannikolta 30 vuoden laina-ajalla.

Ei ilmastouutisia ja tutkijoita ilman epäilyjä uskota tulevaisuudessakaan, virheitä etsitään entiseen tapaan, parin vuoden päästä voidaan väitellä esim. toisen tsunamin koosta. Skeptikkojen mielestä se voi olla korkeintaan yhtä korkea kuin ensimmäinen, 5 metriä rannikolla, kun alarmistit varoittelevat toisen aallon voivan olla jopa 100 metriä korkea.

Tämä sama väittely jatkuu loputtomiin kunnes lajinsa viimeinen sen päättää. Ja ihan sama onko se skeptikko vai alarmisti.

Huh huh ...

08.02.2010 17:57

Anonyymi

08.02.2010 17:50 Jyri_ kirjoitti:

Oletetaan, että visiostasi edes joku osa toteutuisi esitämälläsi aikataululla.

Kerro mitä sellaista, päästökaupalla ja ylimääräisillä energiaveroilla, saadaan aikaan, joka estäisi ko. skenarion toteutumisen? Entä, jos myös lisärahaa jaetaan köyhille maille, sotatarvikkeiden hankintaa varten?

 Jyri_

Liittynyt: 30.12.2009
Viestejä: 81
 
30 vuotta myöhässä

08.02.2010 18:03

08.02.2010 17:57 Anonyymi kirjoitti:

Siis jos tutkijat ovat nytkin ylioptimistisia, niin päästökauppa ja energiaverot ovat ainakin 30 vuotta myöhässä. Nyt ehtii vielä paeta säilykkeiden kanssa tuntureille, muu on jo myöhäistä.

Ei, ei, ei

08.02.2010 18:12

Wade

Tässä jääasiassa luottaisin enemmän Met Officen näkemykseen, jonka mukaan Jäämeri voisi olla sula kesäaikana aikaisintaan 50 - 70 vuoden kuluttua. Hadley keskuksella on paljon tietoa Pohjois-Atlantin heilahtelusta ja siellä nähdään, että Jäämeren sulaminen on mahdollista aikaisintaan, kun Atlantti saavuttaa seuraavan kerran lämpöhuippunsa, ehkä vasta vuonna 2080.
http://www.metoffice.gov.uk/corporate/pressoffice/2009/pr20091015b.html

Jatkuvasti vaan näitä uutisen tutkimuksia pulppuaa jostakin, jotka sotivat vastaan tunnettua ilmastojärjestelmää ja siellä havaittuja tapahtumia vastaan. Ilmeisesti tutkimusrahaa on liian löysästi saatavilla.

NSIDC:n tammikuun raportissa kerrottiin havainnoista tuulista, jotka auttavat vahvistamaan Jäämeren jääpeitettä ja lisäämään monivuotisen jään määrää. Nämä tuulet hallitsevat siellä edelleen ja tämä tukee Met Officen näkemystä siitä, että voipi vielä vierähtää vuosikymmen poikineen, ennenkuin nähdään kesäaikana sula Jäämeri, jos silloinkaan.

Toki vielä tulevina vuosina nähtäneen kesäisin suurta sulamista jääpeitteen reunoilla, mutta jään keskellä olevan monivuotisen jääalan voi nyt odottaa jatkavan kasvamistaan.

 Jyri_

Liittynyt: 30.12.2009
Viestejä: 81
 
Met Officen lämpenemisennuste

08.02.2010 18:19

08.02.2010 18:12 Wade kirjoitti:

Met Officen lämpenemisennuste pyörii tuossa alla (musta-punainen kartta), kun tuo toteutuu niin jäätä saattaa olla tammikuussa satunnaisesti jopa jäämerelläkin vuosisadan lopussa, kesällä voi harrastaa porekylpyjä metaanikuplissa.

Pointti on siinä, että Met Office ennusti juuri kuten sinä nyt pari vuotta takaperin, eli oli ylioptimistinen. Pitäisikö ottaa huomioon että voi käydä pikkuisen pahemmin kuin nämä ylioptimiksiksi osoittautuneet tutkijat ennustelevat?

 sceptic

Liittynyt: 11.12.2009
Viestejä: 323
 
Met Office

08.02.2010 19:17

08.02.2010 18:19 Jyri_ kirjoitti:

Met Office on jo vuosia ennustanut aina seuraavasta vuodesta ennätyslämmistä. Toistaiseksi MO ei ole tuossa kolikonheitossaan onnistunut.

Hieman Historiallista kontekstia esim Grönlannin lämpötilakehitykseen:
http://www.foresight.org/nanodot/?p=3553
Lämpötilojenvaihtelut ovat luonnollisestikin useita asteita, joten mitään ennennäkemätöntä ei ole tapahtumassa, ja tuskin tapahtuukaan.

 Jyri_

Liittynyt: 30.12.2009
Viestejä: 81
 
Ei otsikkoa

09.02.2010 09:35

08.02.2010 19:17 sceptic kirjoitti:

Maapallon ja Grönlannin keskilämpötilat ovat kuitenkin täysin ja totaalisti eri asioita. Kun MO ennustaa 4C globaalia lämpenemistä niin se on ihan eri luokan juttu kuin joku paikallinen "euroopan pieni jääkausi" tai viikinkien viljelypalstat Grönlannissa.
Maapallon keskilämpötila on ollut 10.000 vuotta kohtalaisen vakaa +- aste pari, vaan ei ole tutkijoiden mukaan enää. Skeptikot ovat superoptimistisia, mitään ei tapahdu, tutkija vain optimistisia (tulevien sukupolvien ongelma), pessimistejä ja oikeita alarmisteja ei taida ollakkaan.
Ilmasto ei valitettavasti huomioi näiden kantojen keskiarvoa vaan on yllättänyt "pessimistisesti" kaikki ja käyttäytynyt hälyttävästi viime vuosina.

 sceptic

Liittynyt: 11.12.2009
Viestejä: 323
 
Tosiasiat vs usko

09.02.2010 11:21

09.02.2010 09:35 Jyri_ kirjoitti:

Ei pahalla, mutta kirjoituksesi paistoi uskonnollista hurmosta ja pelkkää uskoa siitä miten asiat ovat.

Aloitetaan 2000 vuoden lämpötilarekonstruktiolla:
http://www.drroyspencer.com/global-warming-background-articles/2000-years-of-global-temperatures/

Samaa väitettä tukee kaikki muukin proksiaineisto:
http://joannenova.com.au/globalwarming/skeptics-handbook-ii/web-pics/mwp-global-studies-map-i-ppt.gif
http://pages.science-skeptical.de/MWP/MedievalWarmPeriod.html

Eli jos lopetetaan myytit näiden kuvattujen historiallisten lämpötilakehitysten väittämisestä Mannilaiseen tyyliin paikallisiksi, ja tunnustettaisiin tosiasiat: Mann vääristelee tuloksia, ja Tiljanderin proksi on jo kolmatta kertaa ylösalaisin:
http://wattsupwiththat.com/2009/11/27/told-ya-so-more-upside-down-mann-in-his-latest-paper/

Tässä vielä "The Hockey Stick illusion" -kirjan kirjoittajan haastattelu:
http://www.theregister.co.uk/2010/02/08/andrew_montford_interview/
Kannattaa lukea. Ensimmäisen lätkämailan pääkomponenttianalyysi tuotti lätkämailoja satunnaisilla alkuarvoillakin. Eli pelkkää numeroiden raiskaamista, kunnes ne "tunnustavat".

Ja sitten, viimeisen 30 vuoden lämpötilakehitys, taas kerran:
http://www.woodfortrees.org/graph/uah/mean:5/plot/uah/to:2001/trend/offset:0.08/plot/uah/from:2001/trend/offset:-0.09
Eli mikään lämpeneminen ei ole "ylittänyt" odotuksia vaan pikemminkin alittanut ne. Yksikään tietokonemalli ei ennustanut 2001 alkanutta ilmaston viilenemistä.

 Jyri_

Liittynyt: 30.12.2009
Viestejä: 81
 
Mallit pielessä, paljonko ja mihin suuntaan?

09.02.2010 12:03

09.02.2010 11:21 sceptic kirjoitti:

Näitä maallikkojen listoja "oma päätelmä + linkki" ei tietenkään kenenkään pidä ottaa vakavasti, asia ja ilmasto on paljon monimutkaisempi.
Yllä on otsikko "Arktinen ilmasto muuttuu odotettua nopeammin" ja tämän alla tutkijat (joilla on omia päätelmiä ja linkkejä paljon enemmän + pätevyys ja koulutus niiden tulkintaan) perustelevat otsikon sanomaa.
Virhe tehtiin (lue otsikko vielä kerran!) ja lämpeneminen on ollut mallinnettua nopeampaa.
Virheen syytä ei liene vielä selvitetty, joten tämä uutinen voi hyvinkin uusiutua lähivuosina, siis vuoden 2013 uutinen voi hyvinkin olla jälleen "Arktinen ilmasto muuttuu odotettua nopeammin" - sitten ollaankin jo todella pulassa.

Uskonnillinen hurmos ja tutkijoiden tulos "Arktinen ilmasto muuttuu odotettua nopeammin" eivät sovi mielestäni yhteen,
mutta tuo linkkilistasi sepustuksineen ja uskonnollinen hurmos omaan oikeassaolemiseen yhdistettynä kyvyttömyyteen ymmärtää lukemaansa (edes otsikkoa!) sekä asiantuntijoiden pätevyyden kieltäminen korreloivat ilmeisen ilmiselvästi ja voimakkaasti.

 juha

Liittynyt: 30.08.2009
Viestejä: 168
 
Harvinaisuuden epätodennäköisyys

09.02.2010 12:45

Ilmatieteen laitoksen johtaja taisi todeta taannoisessa keskusteluohjelmassa (A-talk?) proxyselvittelyt akateemisesti mielenkiintoiseksi, mutta painoarvoltaan kovin vähäisiksi yritettäessä ymmärtää ilmastonmuutosta. No, näinpä olen kuullut kyllä muidenkin toteavan.

Miksi muuten aina arvioidaan ilmastomallien puutteiden todistavan ilmastonmuutoksen vähäpätöisyydestä? Suomalaistutkijoiden löytämä virhe (CO2:ta vapautuu maaperästä lämpenemisen myötä arvioitua enemmän) ei esim. ole herättänyt skeptikoiden intohimoja; ei kiinnosta, että IPCC:n esittämä arvio merenpinnan noususta on konservatiivinen; ei se että Arktinen merijää häviää ja ohenee nopeammin kuin ennustettiin; ei väliä silläkään, että malleilla ei kyetä kuvaamaan esim. PETMin voimakasta lämpenemistä (ks. http://www.physorg.com/news166715232.html).

Niin kai se menee, että mitä harvinaisempi tapahtuma - sitä epätodennäköisempi se on ihmisten mielissä. Vaikka oikeastihan harvinainenkin tapahtuma voi olla todennäköinen, jos olosuhteet ovat sille otolliset. Sitä voi olla vain vaikea uskoa.

Otsikko

Nimimerkki

Sähköposti

(Sähköpostiosoitetta ei julkaista sivuilla)

Kommentti

Tarkistus

Vastaa vielä alla olevaan kysymykseen. Sillä on tarkoitus varmistaa, että kommentti ei ole roskapostia.

Kirjoita seuraavat merkit alla olevaan kenttään ilman välilyöntejä: a w 6 n

  Voit rekisteröidä nimimerkkisi tästä.

29

  0%  +3%  +4%  +2%  +1%

Yhteensä kton CO2 ekv:
359
  - Lämmitys:
8
%
  - Kuluttajien sähkönkulutus:
15
%
  - Tieliikenne:
77
%
Asukasta kohden:
68
kg
Muutos edelliseen viikkoon:
 +2
%

Sanna Lauslahti:
Polku ydinvoimaäänestykseen
(60 kommenttia)  
Kaj Luukko:
"Ydinvoima halkaisee mielipiteet"
(8 kommenttia)  
Janne Hukkinen:
"Taloutta ei pidä kasvattaa vaan supistaa"
(96 kommenttia)  
Jorma Laurila:
Suomen luonnonsuojeluliiton vastaus Atte Korholan kirjoitukseen
(116 kommenttia)  
Atte Korhola:
"Suomen luonnonsuojeluliitto levittää harhaanjohtavia tietoja ilmastokannanotosta"
(58 kommenttia)  
Eija-Riitta Korhola:
Ilonpilaajan sähköoppia
(32 kommenttia)  

Lisää blogeja >>

Minkä alan ilmastouutiset kiinnostavat eniten?

ATiede- ja tutkimus
BIlmastopolitiikka
CEnergia

Ilmaston lämpenemisestä ei enää epäilystä: 10 ilmastoindikaattoria päätyvät samaan tulokseen

Ei otsikkoa
31.07.2010 23:02 Anonyymi kirjoitti: http://discover.itsc.uah.edu/am 2010 2nd warmest http://dat...

Ilmaston lämpenemisestä ei enää epäilystä: 10 ilmastoindikaattoria päätyvät samaan tulokseen

Ei otsikkoa
31.07.2010 23:02 Anonyymi kirjoitti: Siitä vaan lähettämään ko. laitoksille vastalause mittaustulosten vääristelyistä omine laskelminesi. Jos et niin tee, soitat pelkästää...

Ilmaston lämpenemisestä ei enää epäilystä: 10 ilmastoindikaattoria päätyvät samaan tulokseen

Ei otsikkoa
31.07.2010 20:06 Anonyymi kirjoitti: Tästä vuodesta EI ole tulossa mittaushistorian lämpimintä, ja vaikka tulisikin ei yksi vuosi vielä trendiä merkittävästi muunna. Ka...

Ilmaston lämpenemisestä ei enää epäilystä: 10 ilmastoindikaattoria päätyvät samaan tulokseen

Ei otsikkoa
31.07.2010 19:54 Anonyymi kirjoitti: Pitkän aikavälin trendit juuri kertovat, että lämpenee. Tästä vuodesta on tulossa mittaushistorian lämpimin. Että se siitä tasangosta....

Ilmaston lämpenemisestä ei enää epäilystä: 10 ilmastoindikaattoria päätyvät samaan tulokseen

Anonyymiltä edelleen anonyymille
31.07.2010 18:19 Anonyymi kirjoitti: Anonyymi vastaa Anonyymille Lähde tälle? Oletko lukenut tuosta monituhatsivuisesta pumaskasta muutakin kuin poliitikoille suunnatu...

EPA Denies Challenges To Greenhouse Gas Rule
Source: Reuters - The U.S. Environmental Protection Agency on Thursday rejected 10 petitions challenging EPA's 2009 finding that climate-warming greenhouse gas emissions endanger human health and the environment.

Giving Up on a Climate Change Bill (Opinion-letter)
Source: The New York Times - IHT - Ross Douthat describes cap-and-trade legislation as a “leap in the dark” (“The Right and the Climate,” column, July 26). But unchecked global warming is an equally unknown and far more perilous leap. Will it lead to increased crop yields in poor nations or increased flooding?

US rejects claims of falsified climate science
Source: Hindustan Times - US environmental regulators on Thursday rejected a series of challenges to the science behind climate change, reaffirming that global warming is real and the result of man-made pollution.

The Earth is hotter than ever, global warming is real, researchers warn
Source: The Globe and Mail - More than 300 scientists from around the world, including several Canadians, hope to blunt some growing skepticism about climate change with a new report that says global warming is a fact and the Earth is hotter than ever.

Analysis: Action on global climate may drift for years
Source: Reuters -International action on climate change looks likely to drift over the next two years as politicians waver on tougher carbon caps in the wake of the financial crisis.

Kunnat CO2-raportissa

Eurajoki
Hamina
Hartola
Heinola
Helsinki
Hämeenkoski
Imatra
Janakkala
Jyväskylä
Järvenpää
Kaarina
Kauniainen
Kotka
Kerava
Kirkkonummi
Kuhmoinen
Kuusamo
Kärkölä
Lappeenranta
Masku
Mynämäki
Mäntsälä
Nurmijärvi
Orimattila
Padasjoki
Parikkala
Pornainen
Raahe
Raisio
Rauma
Rusko
Riihimäki
Salo
Sipoo
Sysmä
Tuusula
Uusikaupunki Vantaa
Vihti
Ylivieska
Ylöjärvi
Äänekoski

Latest data for atmospheric CO2

Ilmakehän CO2-pitoisuus (ppm, miljoonasosaa)

Etelä-Suomen Lääni Länsi-Suomen lääni Itä-Suomen lääni Oulun lääni Lapin lääni