Tilaa uutiskirje RSS-syöte Kirjaudu sisään | Rekisteröidy
Sunnuntai 01.08.2010


Tutkimus: yli 2 asteen lämpeneminen 2100 mennessä tuskin vältettävissä

21.01.2010 08:45

Kuva: CLF

Tuoreen tutkimuksen mukaan vaarallisena pidetty yli kahden asteen lämpeneminen ei ole vältettävissä, vaikka kaikki tunnetut uusiutuvan energian lähteet otettaisi käyttöön.

Itävallassa sijaitsevan kansainvälisen tutkimuslaitoksen IIASA:n (International Institute for Applied Systems Analysis) asiantuntijoiden mukaan ilmasto lämpenee kahdella asteella 50 prosentin todennäköisyydellä vuoteen 2100 mennessä, vaikka kasvihuonekaasupäästöt puolitettaisiin vuoteen 2050 mennessä. Päästöjen puolittaminen vaatisi tutkijoiden mukaan sitä, että 70 prosenttia energiantuotannosta olisi nollapäästöistä.

Selvittääkseen, onko 70-prosenttisesti nollapäästöinen energiantuotanto realistinen tavoite, tutkijat arvioivat teknologian käyttöönoton keskimääräistä vauhtia tähän päivään saakka. Tutkimuksen pohjana oli globaali energiajärjestelmämalli, jossa käytettävät teknologiat oli kuvattu yksityiskohtaisesti. Yleensä skenaariolaskelmissa käytettävistä oletuksista poiketen IIASA:n malli huomioi energiajärjestelmän uusiutumiseen liittyvän hitauden. Energiajärjestelmän joustavuutta tutkittiin mallilla, jossa olivat mukana investointien takaisinmaksuaika, tiettyjen teknologioiden markkinoille tulon rajoitukset, sekä energian tuotanto- ja jakelujärjestelmien väliset suhteet.

Vuoteen 2050 mennessä hyödynnettävinä teknologioina tarkasteltiin niitä teknologioita, jotka ovat tällä hetkellä vähintään demonstraatio- tai kaupallistamisvaiheessa. Tarkasteltavana oli monia uusiutuvan energian teknologioita, ydinvoimaa sekä energiatehokkuustoimia. Sen sijaan esimerkiksi fuusioteknologia ja ilmaston keinotekoinen muokkaus (geoengineering) eivät olleet mukana mallissa.

Vaikka tutkimuksessa tehtiin optimistisia oletuksia muun muassa tuuli-, aurinko- ja ydinenergian käyttöönotosta, tulokset eivät olleet lupaavia.

Yli 2 asteen lämpenemiseen varauduttava

- Meillä on vain pienet mahdollisuudet pysyä kahden asteen lämpenemisen alapuolella. Meidän on valmistauduttava siihen, että ilmasto lämpenee yli kahdella asteella tai toivottava, että geoengineering pelastaa meidät lämpenemiseltä, Mark New Iso-Britannian Tyndall Centre for Climate Change Research -tutkimuslaitoksesta sanoi.

Tutkijat korostavat välitavoitteiden tarvetta ilmastopolitiikassa. Jos tiukat päästötavoitteet asetetaan liian myöhään, on niiden saavuttaminen kohtuullisin kustannuksin mahdotonta energiajärjestelmään liittyvien hitaustekijöiden vuoksi.

Tutkimusryhmässä oli mukana myös suomalainen tutkija Ilkka Keppo.

CO2-raportti

Lähetä linkki tähän artikkeliin Bookmark and Share




 

Kruuna vai klaava?

21.01.2010 09:36

NH

"Itävallassa sijaitsevan kansainvälisen tutkimuslaitoksen IIASA:n (International Institute for Applied Systems Analysis) asiantuntijoiden mukaan ilmasto lämpenee kahdella asteella 50 prosentin todennäköisyydellä vuoteen 2100 mennessä,"

Minä veikkasin ihan samalla lailla! Näistä artikkeleista saa aina mukavan hilpeän tunnelman. Lisää tällaista!

 

2040 kaikki toivovat lisää lämpöä!

21.01.2010 11:08

lova

Kunhan ensin mennään jonkinlaiseen v.1900 kaltaiseen tilanteeseen niin olen varma että kaikki toivovat lämpimämpää. Sitten
päästään v 2100 noin nykyiseen tilanteeseen.

Hohoijaa...
Jos valheen halutaan menestyä, on totuus salattava ja piilotettava.

 AJ


Liittynyt: 01.06.2009
Viestejä: 421
 

Ihanko totta...

21.01.2010 11:41

Ihanko kristallipallosta tämä "lova" on nähnyt kylmän tulevaisuuden... :D

 

IPCC:n mallien todennäköisyysjakauma?

21.01.2010 12:27

Mörökölli

Tässä nyt vaan taas CO2-raportti ei kertonut sitä, että ennuste perustuu IPCC:n malleihin.

Mitä todennäköisyysjakaumaa itävaltalaiset käyttivät näiden IPCC:n mallien ennusteille?



 

50 prosentin todennäköisyys

21.01.2010 13:21

Anonyymi

Lämpenee tai ei lämpene.

 

Hyvää viihdettä

21.01.2010 13:43

Leone

Hyvää viihdettä tarjoavat nämä jutut! Edellisessä jutussa uutisoitiin siitä kun lämpeneminen on ollut odotettua hitaampaa (itse asiassa kasvihuonelämpeneminen on ollut pysähdyksissä ja 20 vuotta vulkanismi huomioiden). Seuraavassa jutussa taas uhkakuvien maalailu jatkuu. Kuka luo pelottavimman kauhuskenaarion?

Go CO2 -Raportti go!

 AJ


Liittynyt: 01.06.2009
Viestejä: 421
 

Näin se menee...

21.01.2010 14:05

Yksiä huvittaa uutiset, toisia niistä kirjoitetut kommentit. Lopputulos ilmeisesti on että kaikilla on kivaa... (ei kai näitä muuten luettais ;)

 

IPCC

21.01.2010 15:14

Leone


21.01.2010 11:41 AJ kirjoitti:

Ihanko totta...

Ihanko kristallipallosta tämä "lova" on nähnyt kylmän tulevaisuuden... :D



Varmaan samanlaisesta kuin IPCC:kin? Erona se, että IPCC todella uskoo omaan kristallipalloonsa...

 

Muitakin hiukkasia on

21.01.2010 16:58

SJ


21.01.2010 13:43 Leone kirjoitti:

Hyvää viihdettä

Hyvää viihdettä tarjoavat nämä jutut! Edellisessä jutussa uutisoitiin siitä kun lämpeneminen on ollut odotettua hitaampaa (itse asiassa kasvihuonelämpeneminen on ollut pysähdyksissä ja 20 vuotta vulkanismi huomioiden). Seuraavassa jutussa taas uhkakuvien maalailu jatkuu. Kuka luo pelottavimman kauhuskenaarion?



Lämpenemisen hitautta käsittelevässä jutussa ei väitetty, että hiukkaset olisivat vulkanismin aiheuttamia (vaikka osittain niin tietysti onkin). Ihmisen toiminta päästää myös ilmakehään erilaisia hiukkasia.

ps. Tiesitkö Leone, että myös tieteellisissä lehdissä julkaistaan tutkimustuloksia, jotka kaikki eivät anna samoja vastauksia. Missäköhän piireissä julkaistaan niitä sellaisia uutisia, jotka ovat aina linjassa keskenään?

 

Todennäköisyyksiä

21.01.2010 17:04

SJ


21.01.2010 13:21 Anonyymi kirjoitti:

50 prosentin todennäköisyys

Lämpenee tai ei lämpene.



Hyvin tulkittu. Jutussa sanottiin, että JOS päästöt vähenee 50% NIIN on 50% todennäköisyys että lämpenee yli 2 astetta, ja 50% todennäköisyys että lämpenee alle 2 astetta. Mistä kohtaa luit sen vaihtoehdon, että ei lämpene?

 

Hämmentävää

21.01.2010 19:28

Tyhmä täällä hei!

Hämmentävää.
Olen aivan maallikko ilmastoasioissa ja vasta näiden sivujen löytämisen jälkeen näistä asioista alkanut lukea. Ensin huolestuin ja tuomipäivän pasuunat alkoivat soida korvissani ja osin tällaisten uutisten jälkeen soitto jatkuu edelleen.
Selittäkää nyt viisaammat, onko tämän tutkimuksen painoarvo sama, kuin näilla samoilla sivuilla muutama päivä sitten julkaistun artikjkelin tutkimuksen, jossa todettiin ettei ilmasto ole lämmennytkään niin paljon kuin oletettu.

En vähättele, etteikö toki kaikkensa pitäisi tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi, mutta tällainen uutisointi vienee asialta pohjan pois ainakin ihan normi-ihmisiltä. Miksi tehdä mitään jos sitten olemme jo tuhon omat. Lukemistani artikkeleista, ei tutkimuksista, kun käy ilmi, että jo kolmen asteen lämpenemiseen ei ihmiskunnan sopeutumiskyky enää riitä.

Näin maallikon silmiin ristiriitaisesta uutisoinnista on vaikea taviksen muodostaa käsitystä ilmaston realistisesta tilasta. Onko sellaista?

 

Se se politiikka on

21.01.2010 20:47

Mörökölli


21.01.2010 19:28 Tyhmä täällä hei! kirjoitti:



Hämmentävää.


Näin maallikon silmiin ristiriitaisesta uutisoinnista on vaikea taviksen muodostaa käsitystä ilmaston realistisesta tilasta. Onko sellaista?



Ilmastokysymys on niin läpeensä polistisoitunut, että et sinä uutisia seuraamalla saa yhtään mitään selkoa todellisuudesta.

Tämänkin saitin omistajan tulos kasvaa sitä mukaan kuin ilmastohysteria leviää.

Jos haluat tietää totuuden, joudut perehtymään asiaan alusta lähtien itse.

 

Hyvä hämmentynyt

21.01.2010 20:53

Ahti


21.01.2010 19:28 Tyhmä täällä hei! kirjoitti:

Selittäkää nyt viisaammat, onko tämän tutkimuksen painoarvo sama, kuin näilla samoilla sivuilla muutama päivä sitten julkaistun artikjkelin tutkimuksen, jossa todettiin ettei ilmasto ole lämmennytkään niin paljon kuin oletettu.

Näin maallikon silmiin ristiriitaisesta uutisoinnista on vaikea taviksen muodostaa käsitystä ilmaston realistisesta tilasta. Onko sellaista?



Ilmastotutkimuksen (ja yhtälailla monen muun tieteenalan) tilanne on se, että tutkimustulokset ovat usein ainakin osittain ristiriitaisia. Jos kaikki tutkimukset antaisivat saman lopputuloksen, tutkimushan voitaisi lopettaa . Kyseessä on laaja ja monitahoinen aihe, josta yksinkertaisesti ei ole vielä riittävästi tutkimusta tehty, jotta voitaisi 100 varmasti sanoa mihin suuntaan ilmasto kehittyy, ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat.

Verrataan vaikkapa terveystutkimuksiin. Tuntuu että joka toinen kahvista tehty tutkimus väittää sen olevan haitallista ja taas toisten mukaan haittaa ei ole. syy on että, että ei tiedetä tarpeeksi.

Tutkimusten painoarvoja voidaan arvioida muutamalla eri tavalla:

-Kuka on tehnyt tutkimuksen
-Kuka on tarkastanut menetelmät ja tulokset
-Edellisen kanssa osittain samaa asiaa mutta missä ja kuinka laajasti julkaistu tieteellisissä lehdissä

 

Hämmennystä

21.01.2010 21:28

Kaj Luukko

Ja jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, monet tahot nimenomaan haluavat, että asiasta vallitsee hämmennys ja epätietoisuus:

http://planeetta.wordpress.com/2009/12/12/ilmastohuijaus-on-taytta-totta/

http://www.overstream.net/view.php?oid=santedsiafip

Artikkelin uutisessa ei ole mitään omituista. Jos jonkin ilmiön todennäköisyys on 50 % niin sitten se on. Voihan olla, ettei se ole. Sen toteamiseen ei asian läskiksi lyöminen kuitenkaan ihan vielä riitä.

 AJ


Liittynyt: 01.06.2009
Viestejä: 421
 

Älä anna otsikoiden hämätä liikaa

21.01.2010 21:42


21.01.2010 19:28 Tyhmä täällä hei! kirjoitti:

Selittäkää nyt viisaammat, onko tämän tutkimuksen painoarvo sama, kuin näilla samoilla sivuilla muutama päivä sitten julkaistun artikjkelin tutkimuksen, jossa todettiin ettei ilmasto ole lämmennytkään niin paljon kuin oletettu.



Näitä tutkimustuloksia nyt tulee suuntaan ja toiseen. Yleensä uutisten otsikoista saa vähän turhan dramaattisen kuvan itse tutkimusten sisällöistä, jotka yleensä kaikki väittää noin plus miinus pari-kolmekyt prosenttia samoja numeroita...

 

Otsikko

21.01.2010 21:50

Hemmo P.

Älkää nyt viitsikö. Nämä ihmiset tekevät oikeasti töitä näiden artikkeleiden eteen. Ei ne sille mitään voi, että eilen piti olla yhtä mieltä, tänään toista ja huomenna jotain muuta, palatakseen sitten toissapäiväiseen mielipiteeseen.
- Kaksoisajattelua v. 2.0, eli otetaan kolmas ajatus kerralla pääkoppaan samanarvoiseksi kahden aikaisemman toisensa poissulkevan tiedon lisäksi. Orwell ei nähnyt kaikkea tulevaisuudesta.

Asiasta toiseen ja vakavasti ottaen ja ajatellen, tämä sivusto on yhtä koukuttava kuin muinainen Pahkasika.

 

2 ASTETTA LISÄÄ JA HETI

21.01.2010 21:59

pavel

Kiitos mielummin lämpimämpää kuin kylmää.
Kylmä tuo kaikkea pahaa ihmisille.
Viimeisen pienen jääkauden aikana 1/3 suomalaisista kuoli!!
Haluan lämpimämpää mutta pelkään että
joudun kestämään kylmää lisää.
Kaikki erilaiset syklit ovat kääntymässä
kylmempään suuntaan, mm PDO.

 Ari Jokimäki


Liittynyt: 19.05.2010
Viestejä: 185
 

Edellinen tutkimus

22.01.2010 11:06


21.01.2010 19:28 Tyhmä täällä hei! kirjoitti:

Selittäkää nyt viisaammat, onko tämän tutkimuksen painoarvo sama, kuin näilla samoilla sivuilla muutama päivä sitten julkaistun artikjkelin tutkimuksen, jossa todettiin ettei ilmasto ole lämmennytkään niin paljon kuin oletettu.



Se edellinen tutkimus (Schwartz, 2010) ei todennut, että ilmasto ei ole lämmennyt niin paljon kuin on oletettu. Se tutkimus totesi, että jos oletetaan ainoastaan kasvihuonekaasujen vaikuttavan, niin silloin olisi ollut odotettavissa paljon enemmän lämpenemistä kuin havaittu. Siinä samassa tutkimuksessa sitten aprikoitiin miksi niin on ja ehdotettiin aerosolien viilentävää vaikutusta. Aerosolien viilentävä vaikutus on ollut jo tiedossa aiemminkin kuten esim. tutkimuksessa Lean & Rind (2008) (katso erityisesti kuva 2):
http://www.leif.org/research/LeanRindCauses.pdf

Tämä uudempi Schwartzin tutkimus jätti ikävä kyllä kokonaan huomiotta nämä aiemmat tutkimukset asiaan liittyen ja näin aikaansaa mielikuvan, että olisi jotenkin täysin uudesta asiasta kysymys.

Eli, jos halutaan tutkia onko lämmennyt niin paljon kuin on odotettu, niin silloin pitää huomioida kaikki vaikutukset (kasvihuonekaasut, aerosolit, aurinko, jne.). Schwartz huomioi vain kasvihuonekaasut eikä edes yrittänyt väittää, että kokonaisuudessaan lämpötila ei ole kehittynyt odotetulla lailla. Hänen tutkimuksensa kohdistui siihen, että mitkä muut asiat kuin kasvihuonekaasut ovat vaikuttamassa asiaan.

 

Epävarmuus

22.01.2010 11:15

Leone



Tiesitkö Leone, että myös tieteellisissä lehdissä julkaistaan tutkimustuloksia, jotka kaikki eivät anna samoja vastauksia.



Toki. Ja kun ristiriitaisia tuloksia on, niin asialla on silloin suuri epävarmuus. Ja sitähän tässä yritetään kertoakin, että ilmastoon vaikuttavista tekijöistä ja niiden keskinäisistä suhteista ei tiedetä vielä juurikaan mitään, vaikka eräät tahot niin uskottelevatkin.



Missäköhän piireissä julkaistaan niitä sellaisia uutisia, jotka ovat aina linjassa keskenään?



RealClimate:n piiri ja Mann&Co, siinä pari esimerkkiä.

Otsikko

Nimimerkki

Sähköposti


(Sähköpostiosoitetta ei julkaista sivuilla)

Kommentti

Tarkistus

Vastaa vielä alla olevaan kysymykseen. Sillä on tarkoitus varmistaa, että kommentti ei ole roskapostia.

Kirjoita seuraavat merkit alla olevaan kenttään ilman välilyöntejä: 9 u c b

 

  Voit rekisteröidä nimimerkkisi tästä.

29

  0%  +3%  +4%  +2%  +1%

Yhteensä kton CO2 ekv:
359
  - Lämmitys:
8
%
  - Kuluttajien sähkönkulutus:
15
%
  - Tieliikenne:
77
%
Asukasta kohden:
68
kg
Muutos edelliseen viikkoon:
 +2
%

Sanna Lauslahti:
Polku ydinvoimaäänestykseen
(60 kommenttia)  
Kaj Luukko:
"Ydinvoima halkaisee mielipiteet"
(8 kommenttia)  
Janne Hukkinen:
"Taloutta ei pidä kasvattaa vaan supistaa"
(96 kommenttia)  
Jorma Laurila:
Suomen luonnonsuojeluliiton vastaus Atte Korholan kirjoitukseen
(116 kommenttia)  
Atte Korhola:
"Suomen luonnonsuojeluliitto levittää harhaanjohtavia tietoja ilmastokannanotosta"
(58 kommenttia)  
Eija-Riitta Korhola:
Ilonpilaajan sähköoppia
(32 kommenttia)  

Lisää blogeja >>

Minkä alan ilmastouutiset kiinnostavat eniten?

ATiede- ja tutkimus
BIlmastopolitiikka
CEnergia

Ilmaston lämpenemisestä ei enää epäilystä: 10 ilmastoindikaattoria päätyvät samaan tulokseen

Ei otsikkoa
31.07.2010 23:02 Anonyymi kirjoitti: http://discover.itsc.uah.edu/am 2010 2nd warmest http://dat...

Ilmaston lämpenemisestä ei enää epäilystä: 10 ilmastoindikaattoria päätyvät samaan tulokseen

Ei otsikkoa
31.07.2010 23:02 Anonyymi kirjoitti: Siitä vaan lähettämään ko. laitoksille vastalause mittaustulosten vääristelyistä omine laskelminesi. Jos et niin tee, soitat pelkästää...

Ilmaston lämpenemisestä ei enää epäilystä: 10 ilmastoindikaattoria päätyvät samaan tulokseen

Ei otsikkoa
31.07.2010 20:06 Anonyymi kirjoitti: Tästä vuodesta EI ole tulossa mittaushistorian lämpimintä, ja vaikka tulisikin ei yksi vuosi vielä trendiä merkittävästi muunna. Ka...

Ilmaston lämpenemisestä ei enää epäilystä: 10 ilmastoindikaattoria päätyvät samaan tulokseen

Ei otsikkoa
31.07.2010 19:54 Anonyymi kirjoitti: Pitkän aikavälin trendit juuri kertovat, että lämpenee. Tästä vuodesta on tulossa mittaushistorian lämpimin. Että se siitä tasangosta....

Ilmaston lämpenemisestä ei enää epäilystä: 10 ilmastoindikaattoria päätyvät samaan tulokseen

Anonyymiltä edelleen anonyymille
31.07.2010 18:19 Anonyymi kirjoitti: Anonyymi vastaa Anonyymille Lähde tälle? Oletko lukenut tuosta monituhatsivuisesta pumaskasta muutakin kuin poliitikoille suunnatu...

EPA Denies Challenges To Greenhouse Gas Rule
Source: Reuters - The U.S. Environmental Protection Agency on Thursday rejected 10 petitions challenging EPA's 2009 finding that climate-warming greenhouse gas emissions endanger human health and the environment.

Giving Up on a Climate Change Bill (Opinion-letter)
Source: The New York Times - IHT - Ross Douthat describes cap-and-trade legislation as a “leap in the dark” (“The Right and the Climate,” column, July 26). But unchecked global warming is an equally unknown and far more perilous leap. Will it lead to increased crop yields in poor nations or increased flooding?

US rejects claims of falsified climate science
Source: Hindustan Times - US environmental regulators on Thursday rejected a series of challenges to the science behind climate change, reaffirming that global warming is real and the result of man-made pollution.

The Earth is hotter than ever, global warming is real, researchers warn
Source: The Globe and Mail - More than 300 scientists from around the world, including several Canadians, hope to blunt some growing skepticism about climate change with a new report that says global warming is a fact and the Earth is hotter than ever.

Analysis: Action on global climate may drift for years
Source: Reuters -International action on climate change looks likely to drift over the next two years as politicians waver on tougher carbon caps in the wake of the financial crisis.

Kunnat CO2-raportissa

Eurajoki
Hamina
Hartola
Heinola
Helsinki
Hämeenkoski
Imatra
Janakkala
Jyväskylä
Järvenpää
Kaarina
Kauniainen
Kotka
Kerava
Kirkkonummi
Kuhmoinen
Kuusamo
Kärkölä
Lappeenranta
Masku
Mynämäki
Mäntsälä
Nurmijärvi
Orimattila
Padasjoki
Parikkala
Pornainen
Raahe
Raisio
Rauma
Rusko
Riihimäki
Salo
Sipoo
Sysmä
Tuusula
Uusikaupunki Vantaa
Vihti
Ylivieska
Ylöjärvi
Äänekoski

Latest data for atmospheric CO2

Ilmakehän CO2-pitoisuus (ppm, miljoonasosaa)



Etelä-Suomen Lääni Länsi-Suomen lääni Itä-Suomen lääni Oulun lääni Lapin lääni