|
|||
|
|||
|
|
Ilmastonmuutoksen riskit korostuvat Bhutanin jäätikköjärvellä
01.12.2009 22:34
Jäätiköiden sulamisen takia Himalajalla sijaitsevan Thorthormi Tsho -järven koko on kolminkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pinnan nousun seurauksena järvi uhkaa nyt tulvia yli aiheuttaen mittavaa tuhoa alempana laaksossa.
Thorthormia ollaankin nyt madaltamassa mittavan yhteistyöhankkeen avulla, jossa WWF on mukana. Tänä vuonna järven pintaa onnistuttiin laskemaan 86 senttiä.
Mukana yhteistyöhankkeessa ovat Bhutanin hallituksen lisäksi WWF ja paikalliset yhteisöt, jotka toimivat Maailman Ympäristörahaston (GEF), UNDP:n ja Itävällan tukemana. Kansainvälisen hankkeen ensimmäisen vaiheen tarkoituksena on pienentää Bhutanin laaksoon kohdistuvia riskejä. Tavoitteena on laskea järven pintaa viisi metriä kolmessa vuodessa.
Thorthormi Tsho -jäätikköjärvi sijaitsee lähes 4500 metriä merenpinnan yläpuolella Bhutanin pohjoisosassa. Järvi on arvioitu yhdeksi suurimmaksi mahdollisen luonnonkatastrofin aiheuttajaksi lähitulevaisuudessa. Samanaikaisesti järven pinnan nousun kanssa, vettä pidättelevien moreenivallien korkeus on puolittunut. Epävakaiden reunavallien purkautuessa Thorthormi Tshon vesimassat vyöryvät todennäköisesti 80 metriä alempana sijaitsevaan Raphsthreng Tsho -järveen ja noin 53 miljoonaa kuutiota vettä syöksyy alas Po Chu -järven yläjuoksulle.
Järven purkautuessa se tuhoaisi arviolta puolet sadosta ja eläimistä taloudellisesti erittäin tärkeiden Punakha ja Wangdi -laaksojen alueella. Samalla tuhoutuisi teitä, siltoja, taloja ja muuta infrastruktuuria. 1300-luvulla rakennettu Punakhan palatsi on yksi kuudestatoista kulttuurihistoriallisesti merkittävästä kohteesta, joka on uhattuna järven purkautuessa.
"Tämä tapaus antaa perspektiiviä, kun puhutaan ilmastonmuutokseen sopeutumiseen tarvittavasta rahoituksesta kehitysmaille. Meidän on tärkeä päästä sopimukseen päästöistä, jotta voimme minimoida ilmastonmuutoksen vaikutukset ja välttyä ihmishenkien menetyksiltä alueilla, jotka ovat vähiten vastuussa kohtaamistaan ongelmista", toteaa Kim Carstensen, WWF:n Kööpenhaminan Ilmastokokouskampanjan johtaja.
WWF:n kansainvälisen Himalaja -ohjelman raportti The Cost of Climate Change: The Story of Thorthormi Glacial Lake in Bhutan kertoo ilmastonmuutokseen sopeutumisen valtavista kustannuksista Himalajan alueella.
“Thorthormi-järven tarina osoittaa, kuinka ilmastonmuutokseen aiheuttamiin riskeihin voidaan sopeutua", kertoo WWF:n Himalaja -ohjelman johtaja Tariq Aziz. "Samalla se osoittaa, kuinka ilmastonmuutoksen seuraukset koituvat paikallisyhteisöjen taakaksi, ja miten haastavaa näihin seurauksiin sopeutuminen on."
WWF Suomi tukee useita hankkeita Himalajan alueella ulkoministeriön rahoituksen avulla.
"Kaikki WWF:n työ luonnon ja ihmisten puolesta Bhutanissa ja Nepalissa on uhattuna, jos ilmastonmuutoksen haasteisiin ei pystytä vastaamaan ja teollistuneet valtiot eivät kanna niille kuuluvaa vastuuta päästövähennyksistä sekä rahoituksesta. Haasteisiin on vastattava nyt ja panostuksia on lisättävä merkittävästi," sanoo Sami Tornikoski, WWF Suomen kansainvälinen kehitys -ohjelman päällikkö.
CO2-raportti
|
|
|
29
14.07.2010
Kodin kylmälaitteet kovilla helteellä
14.07.2010
Kesämökilläkin voi kierrättää
12.07.2010
Uusi ajoreittipalvelu autoilijoille
23.06.2010
"Toimiva ekokoti vain pienin muutoksin"
11.05.2010
Tarkista rengaspaineet ennen lomamatkaa
06.05.2010
Tuulivoimaopas julkaistu
04.05.2010
Lakiin perustuvat kylmälaitteiden tarkistukset ajankohtaisia
19.04.2010
Rintamamiestalo muuttuu passiivitaloksi
08.04.2010
Pienyrityskin voi säästää energiatehokkuudella
30.03.2010
Mökkeilyn päästöjä mahdollista vähentää 20 prosenttia ekotehokkuudella
25.03.2010
"Passiivirakentamisesta paljon vääriä käsityksiä"
16.03.2010
Pientuulivoimala opas julkaistu
10.03.2010
Talon eristystaso ja lämmön talteenotto lämmitysjärjestelmää tärkeämpiä
16.02.2010
Suosi perunaa
25.01.2010
Suomen ensimmäinen passiivitaloasuinalue Pälkäneelle
21.01.2010
Ilmalämpöpumpulle pohjoismainen ympäristömerkki
18.01.2010
Ilmalämpöpumppu säästää vain oikein käytettynä
17.12.2009
Vältä hämäryys ja viileä tunnelma – valitse oikea lamppu
16.12.2009
Energiatodistukset hyvin esillä asuntonäytöissä
10.12.2009
Suhdanneluonteisilla avustuksilla parannetaan energiatehokkuutta
Puutarhan lumoissa: Tervetuloa meille
Lähde: YLE
Eurooppalaisia nuoria koolla Lapualla
Lähde: YLE
Helteisiin pitää varautua tulevaisuudessa tosissaan
Lähde: Iisalmen Sanomat
Turpeesta tuli taas aluepolitiikkaa
Lähde: Helsingin Sanomat
Päivä tunnissa: Ukkosmyrsky riepotteli Suomea
Lähde: YLE
Myyntivoitto paransi Arevan tulosta OL3:sta huolimatta
Lähde: YLE
Chelsea Clintonin luksushäät: Hääkakkuun 11 000 dollaria!
Lähde: MTV3
Kädenvääntö Seinäjoki-Oulu-radan budjetista jatkuu
Lähde: MTV3
USA:ssa kärvistellään ennätyshelteissä
Lähde: MTV3
Ranskan Olkiluoto-mallinen voimala myöhästyy
Lähde: Helsingin Sanomat
| Sanna Lauslahti: Polku ydinvoimaäänestykseen (60 kommenttia) | |
| Kaj Luukko: "Ydinvoima halkaisee mielipiteet" (8 kommenttia) | |
| Janne Hukkinen: "Taloutta ei pidä kasvattaa vaan supistaa" (96 kommenttia) | |
| Jorma Laurila: Suomen luonnonsuojeluliiton vastaus Atte Korholan kirjoitukseen (116 kommenttia) | |
| Atte Korhola: "Suomen luonnonsuojeluliitto levittää harhaanjohtavia tietoja ilmastokannanotosta" (58 kommenttia) | |
| Eija-Riitta Korhola: Ilonpilaajan sähköoppia (32 kommenttia) |
![]()
Minkä alan ilmastouutiset kiinnostavat eniten?
![]()
29.07.2010
Ilmaston lämpenemisestä ei enää epäilystä: 10 ilmastoindikaattoria päätyvät samaan tulokseen
27.07.2010
Edullista aurinkoenergiaa uudella teknologialla - kennot vain muutaman atomin paksuisia
28.07.2010
"Tuulivoima pienentää kuluttajien sähkölaskua"
29.07.2010
Tehokkaampia jäähdytyslaitteita kehitteillä helteistä kärsiville
25.07.2010
Kaukolämmön hinta nousemassa - sähkön kulutus kasvaa
![]()
Ilmaston lämpenemisestä ei enää epäilystä: 10 ilmastoindikaattoria päätyvät samaan tulokseen
Ei otsikkoa
31.07.2010 23:02 Anonyymi kirjoitti:
http://discover.itsc.uah.edu/am 2010 2nd warmest
http://dat...
Ilmaston lämpenemisestä ei enää epäilystä: 10 ilmastoindikaattoria päätyvät samaan tulokseen
Ilmaston lämpenemisestä ei enää epäilystä: 10 ilmastoindikaattoria päätyvät samaan tulokseen
Ilmaston lämpenemisestä ei enää epäilystä: 10 ilmastoindikaattoria päätyvät samaan tulokseen
Ilmaston lämpenemisestä ei enää epäilystä: 10 ilmastoindikaattoria päätyvät samaan tulokseen
Anonyymiltä edelleen anonyymille
31.07.2010 18:19 Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi vastaa Anonyymille
Lähde tälle?
Oletko lukenut tuosta monituhatsivuisesta pumaskasta muutakin kuin poliitikoille suunnatu...
![]()
27.09.2009
Ilmastotieteen lamakausi
08.03.2010
"Tutkimuksemme auttaa muodostamaan oman käsityksen ilmastonmuutoksesta"
10.08.2009
”CO2 ei aiheuta ilmastonmuutosta”
22.11.2009
Ylen sisäistä keskustelua
12.11.2009
MOT -ohjelma on silkkaa sumutusta
|
|
EPA Denies Challenges To Greenhouse Gas Rule Giving Up on a Climate Change Bill (Opinion-letter) US rejects claims of falsified climate science The Earth is hotter than ever, global warming is real, researchers warn Analysis: Action on global climate may drift for years |
Kunnat CO2-raportissa |
Ilmakehän CO2-pitoisuus (ppm, miljoonasosaa) |
|
|


























































































