Fingrid: Sähköä kuluu vähemmän tänä talvena
26.11.2009 11:44
Sähköä kulutetaan tulevana talvena selvästi viime vuosia vähemmän, kertoo kantaverkkoyhtiö Fingridin ennuste. Yhtiö arvioi, että taantuma vähentää sähkön kulutusta enimmillään 1000 megawatilla.
Ennusteen mukaan sähkön kulutus nousee talvella korkeimmillaan 14000 megawattiin. Se vastaa alle -20 asteen lämpötilaa Etelä-Suomessa ja alle -30 asteen lämpötilaa muualla massa.
Fingridin mukaan Suomi on yhä riippuvainen tuontisähköstä.
- Tilanne jatkuu siihen asti, kun Olkiluoto 3 ydinvoimalaitos saadaan käyttöön. Lisäksi on muistettava, että suhdanteet vaihtuvat. Kun talous kääntyy nousuun, sähkön kulutus kasvaa jälleen, sanoi Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen torstaina Käyttövarmuuspäivässä Helsingissä.
STT
|
|
|
4
25.01.2010
Suomen ensimmäinen passiivitaloasuinalue Pälkäneelle
21.01.2010
Ilmalämpöpumpulle pohjoismainen ympäristömerkki
18.01.2010
Ilmalämpöpumppu säästää vain oikein käytettynä
17.12.2009
Vältä hämäryys ja viileä tunnelma – valitse oikea lamppu
16.12.2009
Energiatodistukset hyvin esillä asuntonäytöissä
10.12.2009
Suhdanneluonteisilla avustuksilla parannetaan energiatehokkuutta
08.12.2009
Kerrostalo lämpiää nyt maalämmöllä
07.12.2009
Uusi ohje matalaenergiarakentamiseen julkaistu
07.12.2009
Kylmä auto tuottaa turhia päästöjä
16.11.2009
Puulämmitys kunniaan
11.11.2009
Raision tuotteisiin hiilijalanjälkikoodi
10.11.2009
Ruuan ympäristövaikutuksista tarvitaan lisää tietoa
02.11.2009
Polta vain kuivaa ja puhdasta puuta!
23.10.2009
Uusi ympäristömerkki julkaistu
21.10.2009
Samsungilta aurinkokennopuhelin Blue Earth
20.10.2009
Ota tämä huomioon auton talvilämmitystä suunnitellessasi
19.10.2009
Televisioiden energiankulutus pienenee
09.10.2009
Tulevaisuuden puulämmitys
08.10.2009
Yhä useampi suurkiinteistö on kiinnostunut pellettienergiasta
Pehmopäätösten tiimalasi tyhjenee
Lähde: Helsingin Sanomat
Venezuelan presidentti julisti sähköhätätilan
Lähde: YLE
Maiden kiinnostus ilmastopolitiikkaan kadonnut
Lähde: YLE
Kaasuvoimalan raju räjähdys yhä mysteeri USA:ssa
Lähde: Iltalehti
Räjähtäneen voimalan raunioista voi vielä löytyä uhreja
Lähde: MTV3
Suomen ydinvoimalaskut uuteen valoon: ?Nyt tarkistetaan?
Lähde: Uusi Suomi
Uudelle EU-komissiolle odotetaan hyväksyntää
Lähde: YLE
Kansan inhokit
Lähde: Uusi Suomi
Järjestöt: Metsähake käy sittenkin energiaksi
Lähde: YLE
Ihmiskunta käytti 150 vuodessa luonnon miljoonan vuoden hiilivarannot
Lähde: Uusi Suomi
| Eija-Riitta Korhola: Ilmastopato uhkaa murtua (117 kommenttia) | |
| Rajendra Pachauri: Johtajuutta kaivataan (63 kommenttia) | |
| Eija-Riitta Korhola: Pachaurin on erottava (143 kommenttia) | |
| Vesa-Matti Lahti: Energiankulutus näkyviin (7 kommenttia) | |
| Ilmastoskeptikko Pasi Matilainen: Ilmaston vuosi 2009 (56 kommenttia) | |
| Antti Lauslahti: Harhakäsityksiä lihan ilmastovaikutuksista (19 kommenttia) |
![]()
Miten säästät energiaa pakkasilla?
![]()
04.02.2010
"Tuulivoiman läpimurto Suomessa lähellä"
08.02.2010
Arktinen ilmasto muuttuu odotettua nopeammin
02.02.2010
Asiantuntijan arvio: “Tietomurto on vakoojien työtä”
02.02.2010
Vesihöyryn vaikutus ilmastoon luultua suurempi
08.02.2010
Meret paljastavat ilmastonmuutoksen tulevat vaikutukset
![]()
Tiibetissä 1,5 astetta normaalia lämpimämpi vuosi 2009
Tutkimus: Lämpötilan ja CO2:n yhteys arvioitua pienempi
Meret paljastavat ilmastonmuutoksen tulevat vaikutukset
Ilmastopato uhkaa murtua
Ilmaston lämpeneminen lisää CO2-päästöjä entisestään
tarkennus lausuntoon
Jos otetaan tarkasteluajaksi luotettavat mittaukset eli 1960-2010 (hatunnosto Keelingille vuosia jatkuneesta hyvästä työstä), niin kyllä se ppm-kasvu aika lineaariasta on, e...
![]()
27.09.2009
Ilmastotieteen lamakausi
10.08.2009
”CO2 ei aiheuta ilmastonmuutosta”
22.11.2009
Ylen sisäistä keskustelua
12.11.2009
MOT -ohjelma on silkkaa sumutusta
25.01.2010
Pachaurin on erottava
|
|
|
India may drop per capita stand GBR:Carbon markets failing, say MPs Water at core of climate change impacts-UN experts Climate change: Africa seeks credible financial package India will build on key decisions taken at Copenhagen: Saran |
Kunnat CO2-raportissa
|
Ilmakehän CO2-pitoisuus (ppm, miljoonasosaa) |
|
|

























































































