Tilaa uutiskirje RSS-syöte Kirjaudu sisään | Rekisteröidy
Tiistai 09.02.2010


Maailman energiaskenaario vuoteen 2030

11.11.2009 12:15

Kansainvälisen energiajärjestö International Energy Agency IEA on julkaissut uusimman energiaskenaarionsa, World Energy Outlook –raportin. WEO 2009 –raportin skenaariot ulottuvat vuoteen 2030. Arviot energiankulutuksesta, päästöistä ja energiainvestoinneista ovat pudonneet niistä arvioista, joita esitettiin vuodentakaisessa WEO–raportissa.

Maailmanlaajuisen talouskriisin vuoksi IEA ennustaa, että maailman energiankulutus vähenee tänä vuonna ensi kerran sitten vuoden 1981, mutta palaa nopeasti pitkäaikaiselle kasvutrendilleen taloustilanteen parantuessa. Primaarienergian tarve kasvaa WEO 2009:n referenssiskenaarion mukaan 1,5 prosenttia vuodessa vuosina 2007-2030 (WEO 2008: 1,6 %/a).

Energiankulutuksen kokonaiskasvu nousee seuraavien runsaan parin vuosikymmenen aikana 40 prosenttia (WEO 2008: 45 %). Kasvu painottuu kehitysmaihin. Vuosi sitten esitetyt kasvuluvut olivat puolestaan lievästi pienemmät kuin kaksi vuotta sitten julkistetussa WEO 2007:ssä.

Sähkönkulutuksen ennakoidaan kasvavan vuoteen 2030 noin 2,5 prosenttia vuodessa eli selvästi energiankulutusta nopeammin. Maailmanlaajuinen kapasiteetin lisäystarve on 4 800 gigawattia vuoteen 2030, melkein viisinkertainen USA:n nykyiseen sähköntuotantokapasiteettiin verrattuna. Noin 28 prosenttia kapasiteetin lisäyksistä tulee Kiinaan. Hiili on jatkossakin sähköntuotannon selkäranka.

Aikaisempien WEO-raporttien mukaisesti IEA arvioi, että fossiiliset polttoaineet säilyttävät hallitsevan asemansa, vuosina 2007-2030 fossiiliset polttoaineet kattavat yli kolme neljäsosaa maailman energiankulutuksesta. Seurauksena on energiantuotannossa hiilidioksidipäästöjen nopea kasvu, 28,8 gigatonnista vuonna 2007 40,2 gigatonniin vuonna 2030.

Raportissa käsitellään myös vaihtoehtoista 450-skenaariota. Siinä tavoitteena on rajoittaa hiilidioksidipitoisuutta ilmakehässä. Nykyisin CO2-pitoisuus on noin 390 miljoonasosaa (ppm) ja tavoiteltu enimmäisyläraja on 450 ppm. IEA:n mukaan maailman pitäisi sitoutua 450 ppm-tavoitteeseen.

WEO-raporteissa on yleisten energian tuotanto- ja kulutusskenaarioiden lisäksi erityisteemoja. Tämän vuoden raportissa IEA:n erityisteemana on Kaakkois-Aasia. Alueen energiankulutus kasvaa 76 prosenttia vuosina 2007-2030

IEA:n pääjohtaja Nobuo Tanaka korosti WEO:n julkistustilaisuudessa, että raportissa on sekä varoituksia että optimismia. Energian kulutustrendit osoittavat, että maailman lämpötila on edelleen nousussa. Optimismia tuo se, että nyt on olemassa kustannustehokkaita keinoja välttää ilmastonmuutoksen seurauksia ja samalla turvata energiansaatavuus.

CO2-raportti

Lähetä linkki tähän artikkeliin Bookmark and Share




Otsikko

Nimimerkki

Sähköposti


(Sähköpostiosoitetta ei julkaista sivuilla)

Kommentti

Tarkistus

Vastaa vielä alla olevaan kysymykseen. Sillä on tarkoitus varmistaa, että kommentti ei ole roskapostia.

Kirjoita seuraavat merkit alla olevaan kenttään ilman välilyöntejä: 9 u c b

 

  Voit rekisteröidä nimimerkkisi tästä.

4

 +4%  -1%  +2%  -8%  -1%

Yhteensä kton CO2 ekv:
889
  - Lämmitys:
55
%
  - Kuluttajien sähkönkulutus:
20
%
  - Tieliikenne:
25
%
Asukasta kohden:
168
kg
Muutos edelliseen viikkoon:
  0
%

Eija-Riitta Korhola:
Ilmastopato uhkaa murtua
(117 kommenttia)  
Rajendra Pachauri:
Johtajuutta kaivataan
(63 kommenttia)  
Eija-Riitta Korhola:
Pachaurin on erottava
(143 kommenttia)  
Vesa-Matti Lahti:
Energiankulutus näkyviin
(7 kommenttia)  
Ilmastoskeptikko Pasi Matilainen:
Ilmaston vuosi 2009
(56 kommenttia)  
Antti Lauslahti:
Harhakäsityksiä lihan ilmastovaikutuksista
(19 kommenttia)  

Lisää blogeja >>

Miten säästät energiaa pakkasilla?

AAlennan sisäilman lämpötilaa
BVältän sähkösaunan käyttöä
CPoltan takkaa
DMuulla tavoin
EPakkaset eivät minuun vaikuta

India may drop per capita stand
Source: The Hindu - India may abandon its ‘per capita’ stance in the debate on equity in the global carbon space debate, according to Environment Minister Jairam Ramesh.

GBR:Carbon markets failing, say MPs
Source: Financial Times - The carbon markets are failing in their role of encouraging investment in cutting CO 2 emissions, MPs have concluded.

Water at core of climate change impacts-UN experts
Source: Reuters - The main impact of climate change will be on water supplies and the world needs to learn from past cooperation such as over the Indus or Mekong Rivers to help avert future conflicts, experts said on Sunday.

Climate change: Africa seeks credible financial package
Source: IANS - Africa, as one of the victims of climate change, should be given suitable financial compensation for mitigation and adaptation projects, a top UN official said Sunday.

India will build on key decisions taken at Copenhagen: Saran
Source: PTI - India on Sunday said it will build on the decisions taken at the Copenhagen conference and will take forward the negotiations during the meeting of Conference of Parties in Mexico

Kunnat CO2-raportissa

Hamina
Hartola
Heinola
Helsinki
Imatra
Jyväskylä
Järvenpää
Kerava
Kuhmoinen
Kuusamo
Kärkölä
Lappeenranta
Masku
Mynämäki
Mäntsälä
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Parikkala
Pornainen
Raisio
Rauma
Rusko
Salo
Sipoo
Sysmä
Tuusula
Uusikaupunki Vantaa
Ylivieska
Ylöjärvi
Äänekoski

Latest data for atmospheric CO2

Ilmakehän CO2-pitoisuus (ppm, miljoonasosaa)



Etelä-Suomen Lääni Länsi-Suomen lääni Itä-Suomen lääni Oulun lääni Lapin lääni