|
|||
|
|||
|
|
Kesäinen Jäämeri lainehtii pian vapaana
15.10.2009 10:02
Pohjoinen Jäämeri ei enää kauan ole nimensä veroinen, uskovat brittitutkijat. Heidän mukaansa meri on jo 20 vuoden sisällä kesäisin täysin jäätön.
Valtameritutkija Peter Wadhams arvioi, että suurin osa jään sulamisesta tapahtuu seuraavien kymmenen vuoden aikana. Hän perustaa arvionsa maanmiehensä Pen Hadowin aiemmin tänä vuonna tekemiin mittauksiin. Hadowin johtamat naparetkeilijät kairasivat jäähän 1500 reikää, joista jään keskipaksuudeksi saatiin 1,8 metriä. Se on liian ohutta kestääkseen kesän yli.
Napajään sulaminen johtuu tutkijoiden mukaan ilmaston lämpenemisestä, mutta se myös osaltaan voimistaa sitä. Tummansininen merenpinta imee itseensä auringonsäteitä, valkoinen jääpeite taas heijastaa niitä takaisin.
STT
|
|
|
34
03.09.2010
Hyvin varusteltu jätehuone innostaa kierrättämään
01.09.2010
Maalämpö luvanvaraiseksi ensi vuoden alusta
21.08.2010
Suomalaiset ovat valmiita maksamaan energiatehokkaasta talosta
12.08.2010
Uusia Joutsenmerkittyjä tuotteita markkinoille
14.07.2010
Kodin kylmälaitteet kovilla helteellä
14.07.2010
Kesämökilläkin voi kierrättää
12.07.2010
Uusi ajoreittipalvelu autoilijoille
23.06.2010
"Toimiva ekokoti vain pienin muutoksin"
11.05.2010
Tarkista rengaspaineet ennen lomamatkaa
06.05.2010
Tuulivoimaopas julkaistu
04.05.2010
Lakiin perustuvat kylmälaitteiden tarkistukset ajankohtaisia
19.04.2010
Rintamamiestalo muuttuu passiivitaloksi
08.04.2010
Pienyrityskin voi säästää energiatehokkuudella
30.03.2010
Mökkeilyn päästöjä mahdollista vähentää 20 prosenttia ekotehokkuudella
25.03.2010
"Passiivirakentamisesta paljon vääriä käsityksiä"
16.03.2010
Pientuulivoimala opas julkaistu
10.03.2010
Talon eristystaso ja lämmön talteenotto lämmitysjärjestelmää tärkeämpiä
16.02.2010
Suosi perunaa
25.01.2010
Suomen ensimmäinen passiivitaloasuinalue Pälkäneelle
Myös Kiviniemi tukisi rannikon voimaloiden vihertämistä
Lähde: Iltalehti
Kiviniemi tukisi rannikon voimaloiden vihertämistä
Lähde: Nelonen
TS: Kiviniemeltä tukea vihreille voimaloille
Lähde: YLE
Kiviniemi tukisi rannikon voimaloiden vihertämistä
Lähde: MTV3
Pekkarinen iloitsee Kataisen takinkäännöstä
Lähde: YLE
Vihreät huolestuivat energiaverolaskelmasta
Lähde: Nelonen
Ruotsalaisministeri valloittaisi mieluiten Suomen
Lähde: Iltalehti
Itävaltaa ärsyttää Saksan ydinvoimapäätös
Lähde: Iltalehti
Ahlström Capital ja Sitra osakkaiksi Neapoon
Lähde: Rakennuslehti
| Eija-Riitta Korhola: Ilmastoliioittelu tarkempaan syyniin (15 kommenttia) | |
| Pekka Pirilä: IPCC:n mahdoton tehtävä (114 kommenttia) | |
| Petteri Huuska: "Poliitikko sanoo, onko maalämpö ympäristöystävällistä vai ei" (8 kommenttia) | |
| Leo Stranius: Kuopion asuntomessut - "matalaenergiarakentamisen kupla" (34 kommenttia) | |
| Sanna Lauslahti: Polku ydinvoimaäänestykseen (60 kommenttia) | |
| Kaj Luukko: "Ydinvoima halkaisee mielipiteet" (8 kommenttia) |
![]()
Onko asunnossasi lämpöpumppu?
![]()
02.09.2010
Skeptikkoprofessori myöntyi: Ilmastonmuutos onkin vakava asia
01.09.2010
Jättihanke: Näin Euroopan sähkö tuodaan Saharasta
04.09.2010
Aurinkokennoilla päällystetty moottoritie kehitteillä
07.09.2010
Näin tehdään virtsasta sähköä
06.09.2010
Ilmastonmuutos tuo vaurautta pohjoiseen - Myös Suomeen
![]()
Ilmastoliioittelu tarkempaan syyniin
0.5 Cº / 100 v
Akasofu'n arvio; ei mitään hälyttävää. Lineaarista lämpötilan nousua pikku jääkauden jäljiltä.
http://wattsupwiththat...
Ilmastoliioittelu tarkempaan syyniin
Ilmastoliioittelu tarkempaan syyniin
Luvassa jo nyt lähes 1,5 astetta
Ihan vaan tiedoksi, että jos pitoisuus kasvaa tasolta 290 ppm tasolle 380 ppm on muutos vain noin +30 %. IPCC:N keskiarvion mukaan kasvihuonekaasujen pitoisuuden kaksinkertai...
Ilmastotutkimuksen koodi avautuu
IPCC:n mahdoton tehtävä
Hitaat luonnonprosessit ovat erilaisia kuin viimeisin vuosisata
07.09.2010 23:47 Boris Winterhalter kirjoitti:
Entä jäänäytteet?
Kiitos, hyvin selkeä esimerkki.
Miten selität, että jääkairausnäytteet useamman jääkauden ajalta ka...
![]()
27.09.2009
Ilmastotieteen lamakausi
08.03.2010
"Tutkimuksemme auttaa muodostamaan oman käsityksen ilmastonmuutoksesta"
10.08.2009
”CO2 ei aiheuta ilmastonmuutosta”
22.11.2009
Ylen sisäistä keskustelua
12.11.2009
MOT -ohjelma on silkkaa sumutusta
|
|
Nations rethink Copenhagen commitment on climate funding Low-carbon market to treble by 2020: HSBC HSBC predicts bigger growth for low-carbon cars than renewables sector HSBC predicts low-carbon energy market will treble to $2.2tn by 2020 JBIC to Lend $2.5 Billion for Environmental Projects Overseas |
Kunnat CO2-raportissa |
Ilmakehän CO2-pitoisuus (ppm, miljoonasosaa) |
|
|















































































Arctic sea ice
15.10.2009 21:24
JT
Eipä taida lainehtia.
http://arctic.atmos.uiuc.edu/cryosphere/IMAGES/current.area.jpg
http://arctic.atmos.uiuc.edu/cryosphere/IMAGES/current.anom.jpg
The average ice extent over the month of September, a reference comparison for climate studies, was 5.36 million square kilometers (2.07 million square miles. This was 1.06 million square kilometers (409,000 square miles) greater than the record low for the month in 2007, and 690,000 square kilometers (266,000 square miles) greater than the second-lowest extent in 2008.