|
|||
|
|||
|
|
Ikiroudan sulaminen arvioitua suurempi uhka
03.07.2009 12:06
Ikiroutaan sitoutuneen hiilen määrä pohjoisella pallonpuoliskolla on kaksinkertainen aikaisempiin arvioihin verrattuna. Ikiroudan osittainenkin sulaminen kiihdyttäisi ilmaston lämpenemistä peruuttamattomasti, selviää tällä viikolla julkaistusta tutkimuksesta.
Venäjän, Kanadan, pohjoismaiden ja Alaskan pohjoisilla alueilla on syviä ikiroudan kerrostumia. Ilmastonmuutos on jo aiheuttanut ikiroudan nopeaa sulamista tietyillä alueilla, vapauttaen hiilidioksidia ja metaania.
Kun ilmaston lämpenee, oletetaan kasvihuonekaasujen vapautumisen maaperästä kiihtyvän. Seurauksena voivat olla valtavat kasvihuonekaasujen virrat, jotka nostavat maapallon lämpötilaa nopeasti, tutkijat sanovat.
- Valtavat ikiroutaan varastoituneet hiilimäärät ovat yhä alttiimpia vapautumaan ilmakehään, sanoi Pep Canadell, “Global Carbon Project” –hankkeen johtaja Australian hallituksen rahoittamassa tutkimuslaitoksessa nimeltä “Commonwealth Scientific and Industrial Research Organization” .
Candell kertoi, että “Global Biogeochemical Cycle” –lehdessä julkaistu nelivuotinen tutkimus perustui uusista kairauksista saatuihin tietoihin. Tulokset osoittavat, että pohjoisnapaa ympäröivien maa-aluieiden sitoman hiilen määrä on arvioitu todella alakanttiin. Väitettä tukevat myös Venäjän tiedeakatemian tutkimustulokset, jotka on vasta hiljattain tuotu julkisuuteen.
-Ennusteiden mukaan lähes kaikki lähellä maan pintaa oleva ikirouta sulaa vuosisadan loppuun mennessä. Tämä tarkoittaa suurien hiilivarastojen vapautumista ja valtavia kasvihuonekaasujen päästöjä.
Candell painotti, että jos vain kymmenen prosenttia ikiroudasta sulaa, kasvaa ilmakehän CO2-pitoisuus 80 ppm:llä. Tämä tarkoittaisi noin 0,7 asteen lämpötilan nousua.
Canadell kertoi käyneensä hiljaittain Pohjois-Kiinassa, jossa ikirouta oli melkein kadonnut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Paikallisten mukaan ikirouta oli aikaisemmin ollut noin 20 cm:n päässä maanpinnasta, ja nykyään se on useiden metrien syvyydessä.
Tietokonesimulaatiot ovat osoittaneet, että ilmastonmuutos voi aiheuttaa peruuttamattoman sulamisprosessin. Lämpimämpi ilmasto kiihdyttää maaperän mikrobiologista aktiivisuutta, joka voi johtaa pysyviin ja pitkäaikaisiin hiilidioksidin ja metaanin päästöihin.
Lisäksi ikiroudan sulamisvesistä muodostuvat järvet voivat johtaa lämpöä syvempiin maakerroksiin, ja vapauttaa samalla maanpinnan alaisiin ilmataskuihin varastoitunutta metaania.
Aiheesta uutisoi Reuters.
Juha Kukko
|
|
|
Rekisteröimättömien käyttäjien kommentit julkaistaan vasta toimituksen hyväksyttyä ne. Mikäli haluat kommenttisi heti esille, ole hyvä ja rekisteröi nimimerkkisi tästä ja kirjaudu sen jälkeen sisään saamillasi tunnuksilla.
Tähdellä merkityt tiedot ovat pakollisia, mutta niitä ei julkaista sivuilla.
23
13.06.2013
Älykkäät sovellukset vähentävät valaituksen sähkönkulutusta
11.06.2013
Pääkaupunkiseudun ilmanlaatu oli vuonna 2012 edellisvuotta parempi
03.06.2013
Rakennusten lämmitystarpeen normeeraaminen muuttuu
10.05.2013
Rakennusten energiatodistukset uudistuvat
07.05.2013
Opas antaa perustiedot maatilan biokaasun tuotannosta
04.04.2013
Energianeuvontaa verkossa, puhelimessa ja lähipalveluna
27.03.2013
Bosch maalämpöpumput Suomen markkinoille
13.03.2013
VTT kehittänyt kustannustehokkaan tavan valmistaa biohajoavia kuitukankaita
01.03.2013
HSY:n maksuttomat kompostointikurssit alkavat maaliskuussa
28.02.2013
Usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia rakennusten energiatodistuksesta
28.02.2013
Rakennusten energiatodistus uudistuu - pientaloille todistus myynti- ja vuokraustilanteissa
27.02.2013
Vuoden 2013 Ekoauto on Toyota Prius PHEV
13.02.2013
Osallistu Sinun maailmasi - EU:n ilmastokampanjaan
18.12.2012
HSY kehottaa vähentämään jätettä jouluna
04.12.2012
Valitse auto viisaasti - uusi verkkopalvelu helpottaa autonostajan tiedonjanoa
13.11.2012
YM: Pientalot rakennusten energiatodistusten piiriin
13.11.2012
Tulevaisuuden energiaratkaisuja yhdessä asukkaiden kanssa
29.10.2012
"Energiatehokkuus on saatava tehokkaasti osaksi kaikkea opetusta"
16.10.2012
Tulvariski jatkuu suurena talven tuloon asti koko maassa - varautuminen nyt ajankohtaista
10.10.2012
Kuiva puu ja hyvä polttotekniikka vähentävät oleellisesti puunpoltosta aiheutuvia päästöjä
Obama puhui Berliinissä: Ennen tätä emme ole turvassa
Lähde: Iltalehti
Päästökaupan lykkäys eteni EU-parlamentissa
Lähde: YLE
Talvivaara horjutti luottamusta yrityksiin Itä-Suomessa
Lähde: Taloussanomat
Palveluala kasvaa kituliaasti ? teollisuus syöksyy
Lähde: Taloussanomat
Obama Berliinissä: Ydinaseita vähennettävä kolmanneksella
Lähde: Helsingin Sanomat
Kysely: Suomalaiset ostaisivat mieluiten aurinkosähköä
Lähde: Helsingin Sanomat
Raahen Energian uusi toimitusjohtaja valittu
Lähde: Raahen Seutu ja Raahelainen
Nesteytetyn maakaasun (LNG) ?buumi käynnissä maailmalla. ? Entä me?
Lähde: Uusi Suomi
Halli savuaa vielä tuntien ajan Joensuussa
Lähde: MTV3
Kaikkien aikojen pyörre
Lähde: Fifi
![]() | Satu Hassi: Kumpi tappaa enemmän, kolarit vai ilmansaasteet? (2 kommenttia) |
| Pia Tynys ja Johannes Lounasheimo: Pääkaupunkiseutu kasvaa, kasvavatko ilmastopäästöt? (8 kommenttia) | |
| Haastattelussa Jouni Räisänen: Mitä merijään sulaminen tarkoittaa? (9 kommenttia) | |
![]() | Johanna Kirkinen: Visio paremmasta tulevaisuudesta |
| Heikki Nevanlinna: Aurinkomyrskyjen vaikutuksesta maahan (5 kommenttia) | |
| Jani-Petri Martikainen: EU:n visioita hiilivapaudesta (4 kommenttia) |
![]()
Onko Suomi riittävän aktiivinen kansainvälisessä ilmastopolitikassa?
![]()
13.06.2013
YK: maapallon väkiluku nousee tällä vuosisadalla 11 miljardiin
14.06.2013
Meren lämpeneminen selittää Etelämantereen sulamista
12.06.2013
Metsähakkuut aiheuttavat ehkä luultua enemmän päästöjä
13.06.2013
Ouluun rakennetaan uusi biokaasulaitos
17.06.2013
Fortumin lämpöpumpuilla jäteveden hukkalämpö talteen Suomenojalla Espoossa
![]()
Hiilen poltto aiheuttaa Euroopassa yli 22000 kuolemaa vuodessa
Kiinalla kunnianhimoiset päästötavoitteet
Kiinan monet motiivit
Monenlaista ohjausta...
Alueellinen päästökauppa ohjaa investointeja rannikolta sisämaahan ja tasoittaa sisäisen vakauden kannalta keskeistä elintasokuilua.
Teollisia i...
Hiilen poltto aiheuttaa Euroopassa yli 22000 kuolemaa vuodessa
Pahin saastuttaja on Saksa
"Greenpeacen tilaaman tutkimuksen mukaan hiilivoimalat aiheuttavat eniten terveysongelmia Puolassa, jossa saasteiden aiheuttamia kuolemia arvioidaan olevan noin 5000 vuodessa....
Ilmastotieteen lamakausi
2013 - Karvisen vuosi
04.10.2009 08:52 Petteri Karvinen kirjoitti:
Vähän hämmästelen
Boris, vähän hämmästelen sinun vastaustasi asiassa. Sinulla on tietysti oikeus olla vastaamatta esittämä...
Hiilen poltto aiheuttaa Euroopassa yli 22000 kuolemaa vuodessa
Lisää reunahuomautuksia
Uutinen ja väite:
///- Tulokset ovat yksiselitteisiä. Ainoa tapa vähentää hiilivoimaloiden aiheuttamia terveysongelmia on korvata hiilivoimalat puhtaammilla energiaratkaisuil...
![]()
27.09.2009
Ilmastotieteen lamakausi
08.03.2010
"Tutkimuksemme auttaa muodostamaan oman käsityksen ilmastonmuutoksesta"
01.12.2010
Millainen on +4 asteen maailma?
10.08.2009
”CO2 ei aiheuta ilmastonmuutosta”
07.09.2010
Ilmastoliioittelu tarkempaan syyniin
|
|
Biodiversity report fails climate change test: ACF China takes cautious step toward carbon emissions trading California and Shenzhen, China, sign agreement to cooperate on fighting climate change 1st Renewable Energy Project In Republic Of Seychelles — 6 MW Wind Farm Merkel Promises To Cut Renewable Energy Subsidies Post-election |
|
|









































