Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Tiistai 22.10.2019

Blogi

Leo Stranius:

”Tilanne on huolestuttava”


03.11.2009 14:45

Britannian hallituksen julkistama ennustekartta (CO2-raportti 23.10.)
tuo kouriintuntuvasti esille seuraukset, mikäli ilmasto lämpenee neljällä asteella. Tämä on Britannian ilmatieteen laitoksen mukaan nykyisellä kasvihuonekaasujen päästökehityksellä mahdollista jo vuonna 2060.

Tilanne on vakava. Kasvihuonekaasupäästöt ilmakehään lisääntyvät nopeammin kuin pahimmissakaan ennusteissa on arvioitu. Mikäli ilmasto lämpenee yli kaksi astetta, ovat muutokset niin dramaattisia, että yhteiskunnat eivät enää pysty välttämättä sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin. Maailmanlaajuisesti päästöt on saatava käännettyä laskuun viimeistään vuoteen 2015 mennessä.

Tilanne on huolestuttava myös siitä syystä, että merkittävin kasvihuonekaasu eli hiilidioksidi pysyy ilmakehässä hyvin pitkään.

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) mukaan noin 20 prosenttia nykyisistä hiilidioksidipäästöistämme on ilmakehässä vielä vuonna 3009, vaikka suurin osa päästöistä imeytyykin melko nopeasti meriin ja kasvillisuuteen.

Susan Solomonin arvostettu tutkijaryhmä on hiljattain arvioinut, että jopa 40 prosenttia tämän vuosisadan hiilidioksidipäästöistä on ilmakehässä vielä tuhannen vuoden päästä. Ilmaston lämmetessä merien ja kasvillisuuden hiilinielu heikkenee. Näin yhä suurempi osa päästöistä jää ilmakehään.

Tutkijoiden mukaan hiilidioksidipäästöjen vaikutus maapallon ilmastoon on kestoltaan mahdollisesti pidempi kuin ydinjätteen, joka pysyy vaarallisen radioaktiiviisena vähintään 100 000 vuotta.

Kaikki tämä tarkoittaa sitä, että päästötarkastelussa kannattaisi käyttää yhteenlaskettuja eli kumulatiivisia päästöjä, joita ilmakehään voimme enää päästää, jotta kahden asteen lämpenemistavoite voitaisiin saavuttaa.

Viime aikoina on julkaistu useita tutkimuksia, jotka ottavat huomioon hiilidioksidin pitkän viipymisajan ilmakehässä ja joiden pohjalta on arvioitu sallittujen päästöjen määrää.

Nykyisin maailman hiilidioksidipäästöt yhdessä metsien hakkuun kanssa ovat noin 35 gigatonnia (Gt) vuodessa. Esimerkiksi Myles Allen tutkijaryhmineen päätyi siihen, että ilmakehään saa päästää enää korkeintaan 1 830 Gt hiilidioksidia seuraavien 500 vuoden aikana, jotta alle kahden asteen lämpenemishaarukassa voidaan pysyä.

Malte Meinhausenin tutkijaryhmä puolestaan arvioi, että yli 700 Gt päästöt vuosina 2010–2050 aiheuttavat neljänneksen riskin yli kahden asteen lämpenemiselle. Päästöjen nykytasolla Allenin 500 vuoden kiintiö poltetaan 40 vuodessa ja Meinhausenin hiilibudjetti on ylitetty jo vuonna 2030.

Britannian ja maailman johtavan ilmastotutkimuskeskuksen Hadley Centren tutkijat arvioivat, että mikäli kahden asteen lämpeneminen halutaan välttää, on päästöjä vähennettävä globaalisti kolme prosenttia vuodessa joka ainoa vuosi vuodesta 2010 alkaen. Päästöjen kasvu on ollut 2000-luvulla päinvastoin noin kolme prosenttia vuodessa.

Päästöjen riittävä vähentäminen on sekä teknisesti että taloudellisesti mahdollista. Tämä edellyttää kuitenkin poliittisen tahdon löytymistä Kööpenhaminan ilmastokokouksessa.

Päätösten tekemisen ei uskoisi olevan liian vaikea nykyisille päättäjille, jotka ovat todennäköisesti viimeisiä, jotka kehityssuuntaan voivat vielä vaikuttaa.

Kirjoittaja on Luonto-Liiton pääsihteeri. Teksti on julkaistu myös Helsingin Sanomissa mielipidekirjoituksena4.11.2009.

Bookmark and Share




Lisätietoa

Uutinen Britannian hallituksen ennustekartasta
Leo Stranius: Ekokaupunkien Eurooppa
Leo Stranius: Onko lasten tekeminen ilmastorikos
Leo Stranius: Vähähiilisien kesäloman askelmerkkejä
Leo Stranius: Haluan reaaliaikaisen sähkönkulutuksen mittauksen


39


Juha Lehtonen, Antti Arasto:
Voivatko uudet hiilen lähteet ja uusiutuva sähkö vähentää maankäytön muutospaineita?
Jaana Kaipainen, Tarja Tuomainen:
Metsäkadon päästöt ja niiden vähentäminen Suomessa
Marja Järvelä:
Kuluttajista ilmastokansalaisiksi
Ilkka Savolainen:
Turvepeltojen päästöjä pitää vähentää
Antti Mäkelä:
Rankkasateet ja rajuilmat - mihin pitää varautua tulevaisuudessa?
Sanna Kopra:
Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?
Pinja Sipari:
Ilmastokasvatusta opettajille
Anne Tolvanen:
Terve luonto osaksi maankäyttöä
Ilkka Savolainen, Sanna Syri:
Puusähköllä ajaa pidemmälle kuin puudieselillä - kumpaan metsiämme siis kannattaa käyttää?
Mikko Alestalo:
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus jatkaa kasvuaan
Eemeli Tsupari, CO2Esto:
Lehmän lannalla liikenteeseen
Unto Eskelinen:
Yksinkertainen viesti ympäristökestävyydestä
Ilkka Savolainen:
Puun energiakäyttö ei ole ongelmatonta
Antti Iho:
Rajoja ja rakkautta ympäristönsuojelussa
Riitta Silvennoinen:
Bemarin uusi ekologinen elämä
Leena Kontinen:
Ihmisten Pariisi - muutos on alkanut
Piia Moilanen:
Tuottavuusloikka pyöräillen
Teija Lahti-Nuuttila:
Energiatehokkuudella vähemmästä enemmän
Jussi Uusivuori:
Väärät verot tulevat kalliiksi
Aki Mäki-Petäys:
Vaelluskalojen kohtalon hetki - nyt on aika toimia
Oras Tynkkynen:
Pariisin voittajat
Oras Tynkkynen:
Uusi sopimusluonnos avattuna
Emma Lommi:
Ilmastonmuutos on merkittävimpiä globaaleja terveys- ja tasa-arvokysymyksiä
Hanna-Liisa Kangas:
Teknologiayhteistyö tapahtuu kentällä - ei työpajoissa
Hanna Hakko:
Hanasaari suljetaan - seuraavaksi Suomen ja maailman muut fossiilivoimalat

Lisää blogeja >>

1 vko   |   2 vko   |   1 kk   |   3 kk

¿Quiénes son los responsables de afrontar el cambio climático?

Source: Infobae - El cambio climático es probablemente el mayor desafío ambiental y social que enfrenta la humanidad, y que fue generado por el ser humano. Es un problema global que se resuelve en forma global, en donde existen muchos matices que hacen difícil el consenso entre los países respecto a las decisiones que deben tomarse. Sin embargo, todos reconocen el siguiente principio como marco de discusión: principio de responsabilidades comunes pero diferenciadas. Este principio reconoce que todos los países tienen responsabilidad común de solucionar el problema, aunque no todos en el mismo nivel y grado, ya que históricamente los países desarrollados han contaminado más a efecto de construir sus economías que aquellos que están en vías de desarrollo. Y no todos los países tienen la misma capacidad y recursos para enfrentar la problemática.

Consecuencias del cambio climático en los peces

Source: El tiempo - Una subida de 2°C altera la metilación del ADN y la expresión de genes claves para la supervivencia y el desarrollo. Este estudio ofrece una nueva visión sobre las consecuencias del cambio climático en los peces a través de modificaciones epigenéticas en todo el genoma

Could evaporation be the next renewable energy?

Source: Reuters - Wind and solar power are growing as sustainable alternatives to fossil fuels, but storing renewable energy through the night, when the sun isn?t shining, or when no wind is rotating the turbines, remains a hurdle.

Figueres: ?Estados Unidos pierde competitividad saliendo del Acuerdo de París?

Source: EFE Verde - La ex secretaria de cambio climático de la ONU que alcanzó el Acuerdo de París y actual directora del proyecto Misión 2020, Christiana Figueres, subraya que EE.UU. "se queda rezagado y pierde competitividad" abandonando el Acuerdo de París y cediendo a otros países el liderazgo de la economía baja en carbono.

Reducir la deforestación e incrementar captura de CO2 en el suelo, una estrategia climática y de seguridad alimentaria

Source: El Periódico - Las políticas climáticas que se centran en la agricultura y los bosques podrían llevar al aumento de los precios de los alimentos, pero reducir la deforestación e incrementar la captura de carbono en la agricultura podría reducir significativamente las emisiones de gases de efecto invernadero, evitando riesgos para la seguridad alimentaria, según un nuevo estudio publicado en 'Environmental Research Letters'.

Kunnat CO2-raportissa

Äänekoski
Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Hamina
Hankasalmi
Hanko
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Järvenpää
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Kärkölä
Kaarina
Kajaani
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lempäälä
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Naantali
Nakkila
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylöjärvi
Ylivieska