Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Lauantai 24.10.2020

Ilmastouutisia

Ympäristöministeriön budjetin pääosassa vahva panostus luonnonsuojeluun


24.09.2020 07:14

METSO-ohjelman mukaisten metsäalueiden hankintaan ja korvauksiin varataan ympäristöministeriön ehdotuksessa alustavasti 27 miljoonaa euroa.

Kuva: Dreamstime

Hallituksen budjettiriihi vahvisti, että rahoitus luonnonsuojeluun jatkuu ennätyskorkealla tasolla. Luonnonsuojelun rahoitus on myös tulevana vuonna 100 miljoonaa euroa korkeampi kuin hallituskauden alussa. Rahoituksella toimeenpannaan esimerkiksi Helmi-elinympäristöohjelmaa ja Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmaa (METSO).

METSO-ohjelman mukaisten metsäalueiden hankintaan ja korvauksiin varataan ympäristöministeriön ehdotuksessa alustavasti 27 miljoonaa euroa ja soidensuojeluun osana Helmi-ohjelmaa vähintään 12 miljoonaa euroa. Helmi-ohjelman kokonaisbudjetti on 46 miljoonaa euroa.

Luonnonsuojelun lisäksi ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmaa jatketaan tukemalla vaikuttavien vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden toimeenpanoa. Iso yksittäinen ohjelmasta rahoitettava hanke on Saaristomeren valuma-alueella toteuttava kipsikäsittely yhteistyössä alueen viljelijöiden ja muiden toimijoiden kanssa.

Valtakunnalliseen kiertotalouden edistämisohjelman toteuttamiseen varataan YM:n momentilta 0,7 miljoonaa euroa, mutta kokonaispanostus kiertotalouden edistämiseen on moninkertainen. Muovitiekartan toteuttamista jatketaan. Jätealan ja tuotetietojen seurantajärjestelmän kehittämiseen ja raportoinnin ja seurannan ylläpitoon varataan yhteensä 1,25 miljoonan euron määräraha.

Energiaremontteihin tukea, asuntorakentamiseen vauhtia erityisesti kasvuseuduilla

Asuinrakennusten energia-avustuksia jatketaan 40 miljoonalla eurolla. Kuntien ja alueiden ilmastotyön vauhditetaan ja ilmastopolitiikan tieteellinen pohja turvataan ilmastopaneelin rahoituksella.

Valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon lisäämiseksi MAL-sopimuskunnille myönnetään määräaikaisia käynnistysavustuksia yhteensä enintään 39 miljoonaa euroa.

Käynnistysavustuksia maksetaan MAL-alueilla 5000 eurolla korotettuna per asunto normaalissa ARA-vuokra-asuntorakentamisessa, kun kohde on puurunkoinen kerrostalo. Muilla alueilla normaalissa ARA-vuokra-asuntorakentamisessa käynnistysavustus on 2000 euroa per asunto puurunkoisissa kerrostaloissa. MAL-sopimusalueiden asuntotuotantoa edistetään lisäksi kunnallistekniikan rakentamisen avustuksilla, joita myönnetään enintään 25 miljoonaa euroa. Nämä samoin kuin käynnistysavustuksen lisäys puurakenteisille asuintaloille kohdistuvat myös uusille MAL-alueille.

Korkotukivaltuuksia valtion tukemaan sosiaaliseen asuntotuotantoon esitetään kohdennettavan 1,8 miljardia euroa sekä takauslainavaltuuksia 285 miljoonaa euroa ja asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakauksia 100 miljoonaa euroa. Valtaosa valtion tukemasta asuntotuotannosta kohdistetaan suurimpiin kasvukeskuksiin, erityisesti Helsingin seudulle.

Rakennetun ympäristön digitaalisen rekisterin ja tietoalustan luomista jatketaan ehdotuksen mukaan 7,3 miljoonan euron määrärahalla. Määrärahalla tuetaan kuntien digitaalisen rakennetun toimintaympäristön kehittämistä ja valtakunnallisiin rakenteisiin kytkeytymistä.

Erityisryhmien asuntojen rakentamista ja korjaamista tuetaan korkotukilainoituksen lisäksi 90 miljoonan euron investointiavustuksilla. Avustukset kohdennetaan ensisijaisesti heikoimpien ryhmien asuntotuotannon edistämiseen. Korjausavustuksiin ehdotetaan yhteensä talousarviosta ja Valtion asuntorahastosta 33,5 milj. euroa, joka suunnataan pääosin hissien jälkiasennusten sekä vanhusten ja vammaisten asuntojen korjausten tukemiseen.

Luvut ovat lopullisia vasta valtioneuvoston yleisistunnon jälkeen 5.10.

Ympärisöministeriö/CO2-raportti

Bookmark and Share






40


Annika Kangas:
Metsänkasvatus on taitolaji – hakkuutapojen vastakkainasettelu ei kanna pitkälle
Juha Lehtonen, Antti Arasto:
Voivatko uudet hiilen lähteet ja uusiutuva sähkö vähentää maankäytön muutospaineita?
Jaana Kaipainen, Tarja Tuomainen:
Metsäkadon päästöt ja niiden vähentäminen Suomessa
Marja Järvelä:
Kuluttajista ilmastokansalaisiksi
Ilkka Savolainen:
Turvepeltojen päästöjä pitää vähentää
Antti Mäkelä:
Rankkasateet ja rajuilmat - mihin pitää varautua tulevaisuudessa?
Sanna Kopra:
Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?
Pinja Sipari:
Ilmastokasvatusta opettajille
Anne Tolvanen:
Terve luonto osaksi maankäyttöä
Ilkka Savolainen, Sanna Syri:
Puusähköllä ajaa pidemmälle kuin puudieselillä - kumpaan metsiämme siis kannattaa käyttää?
Mikko Alestalo:
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus jatkaa kasvuaan
Eemeli Tsupari, CO2Esto:
Lehmän lannalla liikenteeseen
Unto Eskelinen:
Yksinkertainen viesti ympäristökestävyydestä
Ilkka Savolainen:
Puun energiakäyttö ei ole ongelmatonta
Antti Iho:
Rajoja ja rakkautta ympäristönsuojelussa
Riitta Silvennoinen:
Bemarin uusi ekologinen elämä
Leena Kontinen:
Ihmisten Pariisi - muutos on alkanut
Piia Moilanen:
Tuottavuusloikka pyöräillen
Teija Lahti-Nuuttila:
Energiatehokkuudella vähemmästä enemmän
Jussi Uusivuori:
Väärät verot tulevat kalliiksi
Aki Mäki-Petäys:
Vaelluskalojen kohtalon hetki - nyt on aika toimia
Oras Tynkkynen:
Pariisin voittajat
Oras Tynkkynen:
Uusi sopimusluonnos avattuna
Emma Lommi:
Ilmastonmuutos on merkittävimpiä globaaleja terveys- ja tasa-arvokysymyksiä
Hanna-Liisa Kangas:
Teknologiayhteistyö tapahtuu kentällä - ei työpajoissa

Lisää blogeja >>

Kunnat CO2-raportissa

Äänekoski
Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Hamina
Hankasalmi
Hanko
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Järvenpää
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Kärkölä
Kaarina
Kajaani
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lempäälä
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Naantali
Nakkila
Nokia
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylöjärvi
Ylivieska