Tilaa uutiskirje RSS-syöte
Lauantai 15.12.2018


Kantojen korjuu pienentää maaperän hiilivarastoa


28.11.2018 08:30

Havupuiden kannot ja paksut juuret muodostavat merkittävän hiilen ja ravinteiden pitkäaikaisvaraston, ja kantojen korjuun merkittävin ekologinen vaikutus onkin lahopuun ja sen hiilivaraston määrän väheneminen.

Tuoreessa väitöstutkimuksessa selvisi, että kantojen korjuu ja keinotekoisen pohjaveden tuotanto häiritsevät pitkään metsämaaperän toimintaa ja toipumista muokkauksesta.

Maaperä on metsäekosysteemin rakenteen ja toiminnan perusta. Maaperän fysikaaliset, kemialliset ja biologiset prosessit säätelevät metsän hiilen, ravinteiden ja veden kiertoa eli käytännössä koko metsän elämää. Ihmiset ovat merkittävästi vaikuttaneet näihin prosesseihin ja sitä myöten koko metsäekosysteemin toimintaan.

MMM Lilli Kaarakka selvitti tuoreessa v√§it√∂skirjassaan kahden maaper√§n rakenteeseen ja kemialliseen koostumukseen vaikuttavan toimenpiteen ‚ąí kantojen korjuun ja tekopohjaveden muodostamisen ‚Äď pitk√§aikaisvaikutuksia mets√§maaper√§n ja -kasvillisuuden rakenteeseen, toimintaan ja toipumiseen.

Aiemmat kotimaiset tutkimukset näiden toimenpiteiden vaikutuksista on tehty korkeintaan muutamia vuosia toimenpiteiden päättymisen jälkeen eikä vaikutusten kestoa ja ekosysteemien toipumisnopeutta tunneta.

Kantojen poistaminen häiritsee ekosysteemiä

Avohakkuun jälkeen myös kannot saatetaan korjata metsästä pois, jolloin maaperän pintakerros häiriintyy ja siitä poistuu hiiltä ja ravinteita juurten ja kantojen mukana.

Tuoreen väitöksen tulokset osoittavat, että kantojen korjuun ja sen jälkeen tehtävän maanmuokkauksen seurauksena kuusikoiden maaperän pintakerros häiriintyy laajalti ainakin yli kymmenen vuoden ajaksi.

Havupuiden kannot ja paksut juuret muodostavat merkittävän hiilen ja ravinteiden pitkäaikaisvaraston, ja kantojen korjuun merkittävin ekologinen vaikutus onkin lahopuun ja sen hiilivaraston määrän väheneminen.

Tekopohjavesi rehevöittää maaperän

Tekopohjavettä tuotetaan sadettamalla ravinnerikasta järvivettä harjualueille. Tämä lisää maaperään hiiltä ja ravinteita, ja käsittelyn tuloksena maaperän kemiallinen koostumus muuttuu ja metsäekosysteemi rehevöityy.

Tutkimuksen mukaan maaper√§n happamuus, ravinnepitoisuudet ja kasvilajisto eiv√§t olleet palautuneet viel√§ 12‚ąí15 vuoden j√§lkeen sadetuksen p√§√§ttymisest√§.

Tekopohjavesialueilla maaperän pH oli edelleen huomattavasti korkeampi sadetetuilla koealoilla kuin vastaavilla kasvupaikoilla, joita ei oltu sadetettu. Myös aluskasvillisuuden lajien runsaussuhteet poikkesivat aiemmasta vielä reilun kymmenen vuoden kuluttua sadetuksen päättymisestä.

‚ąí Tutkimukseni osoittaa, ett√§ maan pintakerroksen rakenne ja maaper√§n toiminta h√§iriintyv√§t pitk√§aikaisesti molempien k√§sittelyjen seurauksena. Ymp√§rist√∂vaikutusten keston ja niist√§ toipumisen tunteminen on ensiarvoisen t√§rke√§√§, jotta mets√§energian korjuun p√§√§t√∂ksentekoa ja suunnittelua ja vastaavasti tekopohjavesilaitosten toimintaa voidaan suunnitella mahdollisimman pienin ymp√§rist√∂haitoin, sanoo perjantaina 9.11. v√§ittelev√§ MMM Lilli Kaarakka.

Helsingin yliopisto/CO2-raportti

Bookmark and Share






47

 +8% +10% +20% +13% +24%

Yhteensä kton CO2 ekv:
756
  - Maatalous:
11
%
  - Jätehuolto:
6
%
  - Lämmitys:
42
%
  - Kuluttajien sähkönkulutus:
11
%
  - Tieliikenne:
30
%
Asukasta kohden:
143
kg
Muutos edelliseen viikkoon:
+19
%

¬ŅQui√©nes son los responsables de afrontar el cambio clim√°tico?

Source: Infobae - El cambio clim√°tico es probablemente el mayor desaf√≠o ambiental y social que enfrenta la humanidad, y que fue generado por el ser humano. Es un problema global que se resuelve en forma global, en donde existen muchos matices que hacen dif√≠cil el consenso entre los pa√≠ses respecto a las decisiones que deben tomarse. Sin embargo, todos reconocen el siguiente principio como marco de discusi√≥n: principio de responsabilidades comunes pero diferenciadas. Este principio reconoce que todos los pa√≠ses tienen responsabilidad com√ļn de solucionar el problema, aunque no todos en el mismo nivel y grado, ya que hist√≥ricamente los pa√≠ses desarrollados han contaminado m√°s a efecto de construir sus econom√≠as que aquellos que est√°n en v√≠as de desarrollo. Y no todos los pa√≠ses tienen la misma capacidad y recursos para enfrentar la problem√°tica.

Consecuencias del cambio clim√°tico en los peces

Source: El tiempo - Una subida de 2¬įC altera la metilaci√≥n del ADN y la expresi√≥n de genes claves para la supervivencia y el desarrollo. Este estudio ofrece una nueva visi√≥n sobre las consecuencias del cambio clim√°tico en los peces a trav√©s de modificaciones epigen√©ticas en todo el genoma

Could evaporation be the next renewable energy?

Source: Reuters - Wind and solar power are growing as sustainable alternatives to fossil fuels, but storing renewable energy through the night, when the sun isn?t shining, or when no wind is rotating the turbines, remains a hurdle.

Figueres: ?Estados Unidos pierde competitividad saliendo del Acuerdo de París?

Source: EFE Verde - La ex secretaria de cambio climático de la ONU que alcanzó el Acuerdo de París y actual directora del proyecto Misión 2020, Christiana Figueres, subraya que EE.UU. "se queda rezagado y pierde competitividad" abandonando el Acuerdo de París y cediendo a otros países el liderazgo de la economía baja en carbono.

Reducir la deforestación e incrementar captura de CO2 en el suelo, una estrategia climática y de seguridad alimentaria

Source: El Peri√≥dico - Las pol√≠ticas clim√°ticas que se centran en la agricultura y los bosques podr√≠an llevar al aumento de los precios de los alimentos, pero reducir la deforestaci√≥n e incrementar la captura de carbono en la agricultura podr√≠a reducir significativamente las emisiones de gases de efecto invernadero, evitando riesgos para la seguridad alimentaria, seg√ļn un nuevo estudio publicado en 'Environmental Research Letters'.

Kunnat CO2-raportissa

Alavus
Aura
Espoo
Eurajoki
Forssa
Hamina
Hankasalmi
Hartola
Hausjärvi
Heinola
Helsinki
Hollola
Hyvinkää
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Iisalmi
Iitti
Ikaalinen
Ilmajoki
Ilomantsi
Imatra
Janakkala
Joensuu
Jokioinen
Jyväskylä
Järvenpää
Kaarina
Kajaani
Kangasala
Karkkila
Kauniainen
Kemi
Kemiönsaari
Kerava
Kirkkonummi
Kiuruvesi
Kokkola
Kotka
Kouvola
Kuhmoinen
Kuopio
Kuortane
Kurikka
Kuusamo
Kärkölä
Lahti
Laitila
Lappeenranta
Lapua
Lieto
Lohja
Loimaa
Loviisa
Masku
Mikkeli
Mynämäki
Mäntsälä
Mänttä-Vilppula
Naantali
Nakkila
Nousiainen
Nurmijärvi
Orimattila
Oulu
Padasjoki
Paimio
Parainen
Parikkala
Pirkkala
Pori
Pornainen
Porvoo
Posio
Punkalaidun
Pyhtää
Raahe
Raisio
Rauma
Riihimäki
Rovaniemi
Rusko
Salo
Sastamala
Sauvo
Seinäjoki
Sipoo
Somero
Suomussalmi
Suonenjoki
Sysmä
Taivalkoski
Tampere
Turku
Tuusula
Ulvila
Uusikaupunki
Vaasa
Vantaa
Varkaus
Vihti
Ylivieska
Ylöjärvi
√Ą√§nekoski







Etelä-Suomen Lääni Länsi-Suomen lääni Itä-Suomen lääni Oulun lääni Lapin lääni