|
|||
|
|||
|
|
Kierrätys Hyvin varusteltu jätehuone innostaa kierrättämään |
03.09.2010 12:21 |
|
Biojätteen lajittelu kotikeittiössä on välillä vähän sotkuista puuhaa. Jätteen kierrätyksestä koituva hyöty saattaa tuntua olemattomalta, mutta todellisuudessa sillä säästetään sekä rahaa että ympäristöä. Mitä helpommaksi jätteiden lajittelu tehdään, sitä paremmin ihmiset tekevät oman osuutensa. >> |
Asuminen, Uusiutuva energia Maalämpö luvanvaraiseksi ensi vuoden alusta |
01.09.2010 10:12 |
|
Maalämpöputken asennus omalle tontille muuttuu ensi vuonna luvanvaraiseksi, kertovat Sanoman maakuntalehdet. Ympäristöministeriössä valmistellaan asiaa koskevaa asetusmuutosta. >> |
Asuminen Suomalaiset ovat valmiita maksamaan energiatehokkaasta talosta |
21.08.2010 16:15 |
Suomalainen on valmis maksamaan energiatehokkaasti rakennetusta talosta. Tietoa matalaenergiarakentamisesta pitäisi kuitenkin saada nykyistä helpommin. Asiaa selvitettiin Kuopion asuntomessuilla tehdyssä kyselyssä. (1 kommentti) >> |
Kulutustottumukset Uusia Joutsenmerkittyjä tuotteita markkinoille |
12.08.2010 16:55 |
|
Joutsenmerkki eli Pohjoismainen Ympäristömerkki myönnettiin juuri ensimmäistä kertaa Suomessa maaleille, astianpesukoneille ja elintarviketeollisuuden puhdistusaineelle. (1 kommentti) >> |
Asuminen Kodin kylmälaitteet kovilla helteellä |
14.07.2010 15:42 |
|
Helteisen sään nostaessa asuntojen sisälämpötiloja nousee myös sähkönkulutus. Huoneisiin tuodaan tuulettimia ja jäähdyttäviä ilmastointilaitteita. Ilman lisälaitteittakin sähkönkulutus nousee; kylmälaitteet joutuvat tekemään rankasti töitä pitääkseen ruuat viileinä ja pakasteet jäässä. (2 kommenttia) >> |
Kierrätys Kesämökilläkin voi kierrättää |
14.07.2010 13:36 |
Kesämökillä kertyy jätettä siinä missä kotonakin, joten toimiva kierrätysjärjestelmä on tarpeen myös kakkoskodissa. Jätteen vähentämisestä on apua, mutta mökkitontille tarvitaan kuitenkin sekä sekajäteastia että kompostori. >> |
Autoilu ja liikkuminen Uusi ajoreittipalvelu autoilijoille |
12.07.2010 11:47 |
|
Uudessa verkkopalvelussa voi seurata liikenteen sujuvuutta suunnitellulla ajoreitillä reaaliajassa. Samalla voi vertailla autojen polttoainekulutusta ja päästöjä. >> |
Asuminen "Toimiva ekokoti vain pienin muutoksin" |
23.06.2010 10:24 |
|
Lämmöneristeitä valmistava Isover on kehittänyt energiatehokkaan Multi-Comfort House -konseptin, jonka mukaisesti on nyt valmistunut Hyvinkään ensimmäinen passiivitalo. Talo näyttää tavalliselta suomalaiselta puutalolta, mutta se täyttää passiivitalon kriteerit. >> |
Tarkista rengaspaineet ennen lomamatkaa |
11.05.2010 11:40 |
|
Kesän koittaessa suomalaiset pakkaavat taas itsensä ja tavaransa autoon. Matkataan mökille, mummolaan ja nähtävyyksiin kauaksi ja lähelle. Ennen matkaa kannatta tarkistaa renkaiden kunto ja ilmanpaine. Oikea ilmanpaine lisää ajomukavuutta ja vähentää päästöjä. >> |
Uusiutuva energia Tuulivoimaopas julkaistu |
06.05.2010 12:40 |
Tuulivoimarakentamisesta ja suunnittelusta on Suomessa vielä verrattain vähän tietoa. Uusi tietopalvelu sisältää muun muassa tietoa tuulivoimarakentamisen vaikutuksista sekä lainsäädännöstä. Palvelun toivotaan helpottavan tuulivoimarakentamisen suunnittelua ja hanketyötä eri tasoilla. >> |
35
10.09.2010
Kohuttu energiaveropaketti otetaan uudestaan käsittelyyn
10.09.2010
Ministeriö valmistelee maksuja ydinvoimayhtiöille
10.09.2010
Merten tulevaisuus: myrkyllisiä meduusoita ja levää?
09.09.2010
VTT:n johtaja: "Turveyhdistystausta ei ongelma"
09.09.2010
BP syyttää muita öljykatastrofista
09.09.2010
Lisäongelmia energiansäästölampuille: "sähkölasku nousee tolkuttomasti"
09.09.2010
Kohutun energiaveroselvityksen tekijä on turvejärjestöaktiivi
09.09.2010
YK: Maailmalla ei ole varaa yhä pahentuviin katastrofeihin
09.09.2010
Vihreät huolestuivat energiaverolaskelmasta
08.09.2010
"Kallis energiansäästölamppu on myrkkyä ympäristölle"
08.09.2010
Huikea innovaatio- itsestään korjautuva aurinkokenno
07.09.2010
Näin tehdään virtsasta sähköä
07.09.2010
Aaltoenergian testiympäristö asennettu
07.09.2010
Ilmastotutkimuksen koodi avautuu
06.09.2010
Öljynporaus aloitettu jäämerellä - ympäristöjärjestöt raivoissaan
06.09.2010
Ilmastonmuutos tuo vaurautta pohjoiseen - Myös Suomeen
05.09.2010
Ilmatiiviys ei takaa talon ekologisuutta
04.09.2010
Aurinkokennoilla päällystetty moottoritie kehitteillä
03.09.2010
Hellekesiä tiedossa entistä enemmän
Hallituspuolueet kasvattavat etumatkaansa Ruotsissa
Lähde: Taloussanomat
Sähköautot jaksavat arkikäyttöön vasta vuosien päästä
Lähde: Ilta-Sanomat
Hallitus pohtii turveveron kohtaloa ensi viikolla
Lähde: Ilta-Sanomat
Ministeriö pitää Pöyryn energialaskelmia väärinä
Lähde: YLE
Lapin esteet muualla kuin EU:ssa
Lähde: YLE
Uusiutuvaa energiaa hyödyntävien lämmitystapojen käyttöönotolle 20 prosentin avustus
Lähde: Rakennuslehti
Kalifornian viinien supervuosikertaa löytyy vielä Alkosta
Lähde: Kauppalehti
Jäämeri-matkakuvia, osa 3/4 Norja
Lähde: YLE
Peltosaaren ukoinen ilme hakee kohennusta ideakilpailulla
Lähde: YLE
Pirkanmaan vesihuoltohankkeet putosivat budjetista
Lähde: YLE
| Eija-Riitta Korhola: Ilmastoliioittelu tarkempaan syyniin (41 kommenttia) | |
| Pekka Pirilä: IPCC:n mahdoton tehtävä (136 kommenttia) | |
| Petteri Huuska: "Poliitikko sanoo, onko maalämpö ympäristöystävällistä vai ei" (8 kommenttia) | |
| Leo Stranius: Kuopion asuntomessut - "matalaenergiarakentamisen kupla" (34 kommenttia) | |
| Sanna Lauslahti: Polku ydinvoimaäänestykseen (60 kommenttia) | |
| Kaj Luukko: "Ydinvoima halkaisee mielipiteet" (8 kommenttia) |
![]()
Onko asunnossasi lämpöpumppu?
![]()
12.07.2010
Uusi ajoreittipalvelu autoilijoille
14.07.2010
Kodin kylmälaitteet kovilla helteellä
01.09.2010
Maalämpö luvanvaraiseksi ensi vuoden alusta
23.06.2010
"Toimiva ekokoti vain pienin muutoksin"
21.08.2010
Suomalaiset ovat valmiita maksamaan energiatehokkaasta talosta
![]()
Kohuttu energiaveropaketti otetaan uudestaan käsittelyyn
Kaasun kautta vetytalouteen
Metaani (maakaasu)on vedyn jälkeen tehokkain ja puhtain kemiallinen polttoaine. Sen palaessa ei synny hiukkaspäästöjä, vaan ainoastaan elämälle tärkeitä yhdisteitä vettä ja hi...
Ilmastoliioittelu tarkempaan syyniin
Ilmastoliioittelu tarkempaan syyniin
Ilmastoliioittelu tarkempaan syyniin
Esitä vasta-argumenttisi
10.09.2010 20:56 sceptic kirjoitti:
Kuten ei myöskään argumentointisi huonoudella.
Jos näin on, niin esitä toki vasta-argumenttisi väitteelle, että nimimerkin AJ takaa ...
Ilmastoliioittelu tarkempaan syyniin
Vietpä palstatilaa, sceptic, vaikkei ole edes tuota asiaa
Sitä paitsi: Eipä sinunkaan argumentointisi yleensä mitään juhlaa ole. Ja kun sitä on ihan liikaa.... ...
![]()
27.09.2009
Ilmastotieteen lamakausi
08.03.2010
"Tutkimuksemme auttaa muodostamaan oman käsityksen ilmastonmuutoksesta"
10.08.2009
”CO2 ei aiheuta ilmastonmuutosta”
22.11.2009
Ylen sisäistä keskustelua
12.11.2009
MOT -ohjelma on silkkaa sumutusta
|
More clarity and flexibilty needed for carbon trade Rich countries may pay $10 bn this year: UN climate chief Kyoto Protocol to continue past 2012: UN climate chief New Carbon Markets May Pose ‘Serious Challenge’ to UN Program Climate change resulting in wild weather in China |
Kunnat CO2-raportissa |
Ilmakehän CO2-pitoisuus (ppm, miljoonasosaa) |
|
|
















































































